Vaientamisen käärme ja opetusalan somekeskustelut

Jälleen kerran on tullut esille se, että eri työnantajan edustajat ovat vuosien mittaan antaneet ymmärtää, että opettajien tulisi oman etunsa nimissä olla osallistumatta opetusalaa koskeviin sosiaalisen median keskusteluihin.

Jokaisella opettajalla on ihan perustuslaillinen oikeus osallistua kansalaiskeskusteluun siinä missä kuka tahansa muukin. Vaikka me toimimme viranhaltijoina ja virkavastuulla, meillä on silti oikeus ilmaista mielipiteitämme etenkin asioista, jotka eivät koske suoraan viranhoitoamme.

On selvää, että meillä on lojaliteettivelvoite sekä salassapitovelvollisuus. Nämä koskevat lähinnä sitä, että me emme voi kertoilla oman työnantajan asioita emmekä varsinkaan opiskelijoiden asioita muille kuin niille, joiden kanssa tiedon jakaminen on välttämätöntä. Myöskään oman työnantajan panettelu tai väärien tietojen levittäminen ei ole sopivaa. Siltikään meillä ei esimerkiksi tarvitse olla alan kollektiivista lojaliteettivelvoitetta vaikkapa Muuramen kuntaa kohtaan vaan vain omaa työnantajaa kohtaan.

Sen sijaan esimerkiksi keskustelu opettajien työaikajärjestelmästä, opetusalan edunvalvonnallisista ongelmista tai uutisissa olleista, alaa koskevista asioista on täydellisen sallittua ja jopa suotavaa. Kuitenkin meitä yritetään pelotella hiljaisiksi aivan liian usein.

Vaientaminen on erittäin 1970-lukulainen toimintatapa eikä meidän pidä suostua jälkisuomettuneeseen hiljentämiseen! Breshnevin aika meni jo eikä onneksi enää palaa.

Minua puistattaa ajatus siitä, että tässä maassa on yhä esihenkilöitä, joiden mielestä henkilöstöjohtamisen kulmakiviä on avoimen keskustelun vaientaminen. Kovimmat kaverit ovat nimeltä työntekijöilleen kertoneet, mitä someryhmiä pitää välttää ja keiden keskustelijoiden viestejä ei tule lukea.

Me ylläpidossa saimme aikanaan uhkailuviestejä ja huutopuheluita aivan liittomme ylimmiltä portailta asti, koska meidät haluttiin karjua hiljaisiksi. Totesimme, että me emme vaikene emmekä suostu pelkäämään, sillä ainoastaan valo (heh) voittaa pimeyden. Onneksi nykyään asiat ovatkin suurelta osin toisin.

Tämä sama koskee mielestäni myös muunlaista vaientamista. Jokaisella meistä on oikeus opettajastatuksestaan huolimatta osallistua kansalaiskeskusteluun ja olla sitä kautta aktiivinen kansalainen. Siksi alan sisäinen keskustelu on ensisijaisen arvokasta. Sitä on voitava käydä ilman pelkoa epämääräisistä kurinpitokeskusteluista. Opettajien vaientaminen on viime kädessä tulevaisuuden vaientamista.

Vaikenemisen aika on ohi.