Lupa toipua

Saan työsuojeluvaltuutettuna useasti puheluita, joissa uupuneet ihmiset soittavat itku kurkussa. He kyselevät minulta, pitäisikö heidän irtisanoutua tai vaihtaa alaa, koska heistä tuntuu, että he eivät jaksa olla töissä.

Ohjaan jokaisen tällaisen soittajan työterveyshuollon puolelle ja kerron heille, että joissain tilanteissa sairausloma on paras ja ainoa ratkaisu itsensä saamiseksi takaisin työkuntoon. Annan heille siis luvan hakea itselleen apua, vaikka tietenkään kukaan ei tähän tarvitse mitään lupia minulta.

Syyllisyyden taakka on näissäkin tilanteissa opettajilla valtava. Ihmisillä on suuri huoli opiskelijoiden etenemisestä, kollegoiden pärjäämisestä sekä myös siitä, joutuvatko he itse huonoon valoon, jos ”osoittavat heikkoutta” ja ovat poissa töistä. Joka kerta kerron, että nämä eivät ole asioita, joita jaksamisensa loppusuoralla olevan ihmisen tarvitsee miettiä, sillä työnantaja kantaa näistä viime kädessä vastuun. On tietenkin hyvä, jos ihminen itse kykenee kertomaan, missä vaiheessa työasiat ovat, mutta mitään velvoitetta tähän ei ole.

Pyydän säännöllisesti yhteydenottajia olemaan minuun yhteydessä, jos sairauspoissaolo pitkittyy, koska silloin yleensä kannattaa järjestää työterveysneuvottelu, jossa kolmikantaisesti sovitaan erilaisista toimista, joilla työkykyä jaksamista ja töihinpaluuta voidaan tukea.

Tämä kaikki on työni kovinta ydintä. Seuraan aitiopaikalta sitä, kuinka tunnollisia me opettajat olemme ja näen, mitä tapahtuu, kun voimat loppuvat.

Luin taas eilen siitä, että pitää muistaa kertoa joka paikassa siitä, että isolla osalla opettajista on asiat hyvin. Minusta olisi tavattoman loukkaava ajatus, että sanoisin viimeisillä voimillaan minulle soittavalle opettajalle, että yritä nyt vain jaksaa, koska näethän sinä, että Tuulalla, Ritvalla ja Irmelillä on asiat hyvin, joten miksi sinulla ei olisi.

Vanhan viisauden mukaan tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Tällöin on olennaista myöntää, että monet opettajat uupuvat töissä. Vielä olennaisempaa on määrätietoisesti etsiä ratkaisuja asioihin ja myös lisätä puheissa ja teoissa armollisuutta niin itseä kuin kollegoitakin kohtaan. Kaikista vähiten tässä tilanteessa auttaa se, että peitetään todellisuus toksisen positiivisuuden tunkkaisella esiripulla.