top of page
ukkeli.png

Vuosityöajasta

opettajilta opettajille

Vuosityöaika puhuttaa suomalaisia opettajia. Ammatilliset opettajat ovat siirtyneet vuosityöaikaan, eikä kaikki ole sujunut opettajien edun mukaiseksi. Perusopetuksessa taas on tällä hetkellä meneillään vuosityöaikakokeilu, johon liittyvä kokeilusopimus on nostattanut huolta ja herättänyt kysymyksiä enemmän kuin mitä tyydyttäviä vastauksia on saatu. Lisäksi OAJ:n ammatilliseen vta-sopimukseen sekä peruskoulun kokeiluun liittyvä tiedotus ja viestintä on koettu liian vähäiseksi, yksipuoliseksi ja jopa harhaanjohtavaksi. 

Tämä sivusto syntyi tarpeesta. Vaikka OAJ:n ylläpitämä vta-aiheinen ryhmä suljettiin, tiedon- ja keskusteluntarve eivät kadonneet. Tammikuussa 2019 perustettiin Opettajien vuosityöaika -niminen ryhmä, ja sen kylkeen nettisivu. Ajan mittaan huomasimme, että vuosityöajan ohella opettajilla on tarve keskustella ja saada tietää myös laajemmin opettajan edunvalvonnasta ja professiosta. Sen takia ryhmä toimii nykyään nimellä Opettajien vuosityöaika, professio ja edunvalvonta. Tervetuloa mukaan liittymään vilkkaaseen keskusteluun ja saamaan vertaistukea kiperissä asioissa! Ryhmässämme on aktiivisten jäsenten lisäksi myös luottamusmiehiä, joten esimerkiksi apua saa usein hyvinkin nopeasti.

Blogissamme on laajan kirjoittajajoukon (luvalla julkaistuja) erinomaisia tekstejä vuosityöajasta, edunvalvonnasta ja opettajuudesta. Kirjoituksia voi selailla aihetunnisteiden perusteella. Lisätietoa-valikosta löytyy tulostettavia infograafeja sekä linkkejä muille vta:ta käsitteleville sivuille ja uutisiin. 

Facebook-ryhmän ja nettisivujen takana on joukko tavallisia, huolestuneita opettajia, joista osa on jo saanut kokea ammatillisen puolen vta-kurjuutuksen. Toivomme vuosityöaikakeskustelun kantautuvan jokaisen opettajan korviin ja opettajien edunvalvonnan nostavan päätään myös opettajainhuoneissa. Viestimme on:

Ole asioista mitä mieltä olet, mutta älä jää tiedottomaksi.

#oikeuttaopettajalle    #opettajanpuolella    #opekevät

bottom of page