Tutustuin tänään somen kautta jälleen uuteen opetusalan liepeillä häilähtelevään henkilöhahmoon. En aio sen tarkemmin hänen edesottamuksiaan ruotia, mutta häkellyttävän samaa kaavaa nämä tuntuvat useilla hänen kaltaisillaan menevän.
Valmistumisen jälkeen opetusalalla ollaan pari vuotta, kunnes syystä tai toisesta alalta lähdetään pois. Mutta sitten seuraa comeback: opettaja onkin tuotteistanut osaamisensa ja esiintyy jatkossa opettajia kouluttavana henkilönä, jolla on myytävänä ratkaisu - siis sellainen, joka mahtuu Postin pakettiautomaattiin tai jonka voi katsella nauhoitteena. Hintakin ratkaisulla on melkoinen, mutta emmekö me jokainen tahdo vain parasta lapsillemme ja oppijoillemme?
Tuntuu erikoiselta ajatella, kuinka suuren asiantuntemuksen nämä ihmiset ovat parissa opetusvuodessa kerenneet saamaan, koska siitä riittää kokemuksia ja näkemyksiä jaettavaksi vuosikausien ajaksi eteenpäin. On tietenkin niitä, jotka aidosti syventävät osaamistaan opetustyön jälkeen ja hankkivat jatkokoulutuksen kautta lisää tietämystä. Tästä on harvemmin kuitenkaan kyse, vaan jotenkin se suuri tietämys vain valuu päähän sillä hetkellä, kun opettaja jättää opetustyön ja rekisteröi itselleen hunajaisen näköiset nettisivut.
Minun on vaikea kuvitella, että oikein millään muulla alalla voitaisiin toimia samoin. Kuinka uskottava kouluttaja on siltainsinööri, joka on piirtänyt elämässään yhden sillan ja sekin romahti? Tai kuinka paljon voi antaa painoarvoa vartijalle, jolta lähti luvat puolen vuoden työn jälkeen? Entäpä lääketieteen ammattilainen, joka ei saa Valviran rajoittamana operoida lääkkeiden parissa? Tilattaisiinko heitä kouluttamaan henkilöstöä ja pidettäisiinkö heitä oman alansa tiedollisen Graalin maljan vartijoina?
Yhdistävä tekijä erittäin monen opetusalan näkijän, kokijan, visionäärin, uudistajan ja kehittäjän CV:ssa on työuran sirpaleisuus. Kovin harva on tehnyt pitkää uraa ainakaan saman työnantajan palveluksessa; onpa työsuhteita toistuvasti päätetty koeajalla tai irtisanomisinakin. Jostain syystä nämä tiedot on pyritty häivyttämään kotisivuilta tai LinkedInin kaltaisista lähteistä.
Kannatan yrittävää elämänasennetta, mutta toivoisin, että näiden patenttiratkaisuja kaupustelevien henkilöiden kohdalla katsottaisiin vähän taustoja. Millä lihaksilla asiantuntijaksi esittäytynyt on asiantuntijaksi päätynyt? Riittääkö siihen kolme omakustannekirjaa vai vaaditaanko niitä viisi? Riittävätkö yhdet hunajaiset nettisivut vai pitäisikö olla pari-kolme erilaista viritelmää tulilla samaan aikaan, jotta niiden kautta voi ristiinkehua eri tuotteita?
Itse arvostaisin eniten sitä, että kuulisimme niitä opettajia, jotka tekevät työtään menestyksekkäästi, vaikka olosuhteet ovat erittäin haastavat. Niitä opettajia, jotka eivät tee itsestään mitään numeroa, mutta hoitavat hommansa vuosikausien ajan hyvillä tuloksilla. Tämä olisi sitä tietoa, mitä pitäisi jakaa ja mistä voisi pyrkiä saamaan elementtejä omaan ammatilliseen kehittymiseen.
Tätä on vain hankala tuotteistaa. Etenkin, jos uskomme, että paras asiantuntemus tulee aina vain alan ulkopuolella olevilta asiantuntijoilta.
