top of page

Opettaja - virkakaveri

  • Pauli Valo
  • Feb 20
  • 2 min read

Olen toistuvasti lukenut kiusaantuneena ja ärtyneenä parranpäristelyä siitä, että kouluissa on vääränlaisia valtarakenteita. Ajatus on ihmeellinen. 


Opettaja on viranhaltija, joka käyttää virkavaltaa työtehtävässään joka ainoa päivä. Opettajan keskeinen työtehtävä on tietenkin opettaminen, mutta sen lisäksi hän kerää näyttöä virkavastuulla tekemäänsä arviointia varten. Parranpäristäjät unohtavat mielellään vielä sen, että opettajalla on jakamaton vastuu omista oppilaistaan.  


Samaten hänen työtään ohjaavat lukuisat velvoitteet, joita viranhaltijalla on, esimerkiksi puuttumisvelvoite häiriökäyttäytymiseen tai väkivaltaan sekä velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Ehdoton velvollisuus on tietenkin myös pyrkiä tasapuolisuuteen ja yhdenvertaisuuteen virkatehtävässään.


Tähän kaikkeen sopii hirveän huonosti yhteen ajatus siitä, että opettajien pitäisi jotenkin olla samalla viivalla oppilaiden kanssa, jotta valtarakenteet olisivat paremmassa asennossa. On päivänselvää, että vuoropuhelua oppilaiden kanssa tulee käydä säännöllisesti, mutta on mahdoton ajatus, että luokkahuoneroolit olisivat paljoa enempää toisenlaiset. Poliisikin on lähtökohtaisesti kansalaisten ystävä, mutta miekkataksin asiakasvastaanottotilaan pääsee, jos ei noudata käskyjä.


Jostain syystä koulukeskustelussa mielellään syyllistetään opettajaa oppilaan väkivaltaisesta käytöksestä tai vähintäänkin siitä, että opettaja ei ole siihen varautunut. Toisaalta varautuminenkin esimerkiksi apuvälineitä käyttämällä on tuomittavaa. Samaan aikaan opettajan tulisi olla kiva kaveri ja toteuttaa luokkahuonedemokratiaa pehmein keinoin: viittaamattomalta oppilaalta kysyminenkin kun on joidenkin mielestä aggressiivinen teko.


Rikoslaissa puhutaan virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen syyllistyy, jos käyttää tai uhkaa käyttää väkivaltaa virkatehtävää suorittavaa virkamiestä kohtaan. Virkamiehellä puolestaan tarkoitetaan työntekijää, joka on virkasuhteessa tai siihen rinnastettavassa palvelussuhteessa julkisyhteisöön eli esimerkiksi valtioon, kuntaan tai seurakuntaan. Työturvallisuuslaki jatkaa samasta teemasta: ”Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä.”


Se, mikä rikoslain mukaan olisi tulkittavissa väkivaltaiseksi vastustamiseksi, onkin koulumaailmassa oppilaan omaehtoista käytöstä, joka johtuu koulujen vääränlaisista valtarakenteista ja opettajan kyvyttömyydestä itsereflektioon. Jos vain osallistaisit enemmän osallistamatta kuitenkaan niitä, jotka eivät halua osallistua, voisit välttyä omaehtoiselta käytökseltä. Jos vain olisit kaikkien kaveri, niin tunteenpurkauksia ei tapahtuisi. 






 
 
 

Comments


bottom of page