168 tuntia, hyvä tohtori
- Pauli Valo
- Mar 30
- 2 min read
168 tuntia. Joka viikko jokainen meistä elää, kasvaa ja vanhenee tämän verran. Tästä ajasta lapsemme ja nuoremme ovat koulussa noin 25 - 30 tuntia.
OAJ:n pitkäaikainen entinen puheenjohtaja Olli Luukkainen pongahti eläkepäiviltään esille Verkkouutisten henkilöhaastattelussa nyt sopivasti vaalien alla. Luukkaisesta kerrotaan, että hän työurallaan oli voimakastahtoinen ja opettajien etuja häpeämättömästi ajanut toimija.
Verkkouutisten haastattelussa hän haluaa uudistaa peruskoulun jälleen kerran. Hänen mukaansa peruskoulua toteutetaan vanhan maailman mukaisesti, vaikka ympäröivä todellisuus on muuttunut. En pysty ymmärtämään, mihin tämä ajatus perustuu. Nyt jos koskaan koulun tulisi olla paikka, joka rauhoitetaan pöhinältä, muutospuheelta, digikiimalta ja tekoälyloikalta. Me maksamme edelleen hintaa surullisenkuuluisasta digiloikasta sekä kirjattomasta koulusta seinätöntä koulua unohtamatta.
Luukkainen jatkaa kertomalla, että opettajat olisivat voineet toimia napakammin kännyköiden räpläämisen suitsimiseksi. Kertomatta häneltä jää, että hänen organisaationsa sattui olemaan opettajien ylimmäinen äänenkannattaja, jossa hän itse oli ykköspaikalla. Olisiko kenties siltä paikalta voinut puheenjohtajakauden aikana linjata kännykkäasiasta jotain eikä nyt jälkikäteen sälyttää vastuuta opettajille?
Haastattelussaan Luukkainen haluaa muuttaa opettajien roolia kasvatuksellisemmaksi. Emme voi kuulemma pitää vain kiinni vanhoista toimintatavoista. En oikein ymmärrä, miten esimerkiksi aineenopettajat yhdessä yössä muuttuisivat kasvattavammiksi enkä varsinkaan ymmärrä, miten vaadittavat substanssit saataisiin opetettua, jos me kaikki vain kasvattaisimme. Hyvin kasvatettu ei ole arvosanaperuste.
Samalla Luukkainen suomii opettajia ja rehtoreita siitä, että me elämme kuplassa. Väitän, että esimerkiksi jokainen peruskoulun opettaja tietää tasan tarkalleen siitä, millainen arkitodellisuus on hänen koulunsa oppilaaksiottoalueella. Hän tietää, miten tuloerot ja perhetaustat näkyvät luokkahuoneessa ja hän tietää myös, miltä näyttää, kun kasvatusvastuu ulkoistetaan koululle.
Tästä päästäänkin asian ytimeen: samalla kun tohtori Luukkainen vaatii koululle lisää kasvatusvastuuta, kertomatta jää, että jokainen oppilas viettää moninkertaisesti enemmän aikaa muualla kuin koulussa. Vaikka me koulussa toteuttaisimme minkälaista kasvatustieteen unelmaa tahansa, oppilaalla jää silti yli 130 tuntia koulun ulkopuolista aikaa viikossa. Onko tosiaan niin, että tällekin ajalle koulun tulisi olla tarjoamassa kasvatusta eikä kodeilta tai muilta toimijoilta voi edellyttää mitään?
Olen todella ihmeissäni tällaisesta ulostulosta ihmiseltä, jonka olisi aikanaan pitänyt meidän etuamme ajaa. Todellinen karva on toki paljastunut ajat sitten, mutta silti jaksan yllättyä siitä, miten vähän entisellä puheenjohtajallamme on arvostusta sille työlle, mitä kouluissa tehdään jokaisena koulupäivänä ympäri vuoden.

Commentaires