top of page
Pauli Valo

Miten?

Opetusalalla on säännöllisesti nähty keskustelunavauksia, joissa joko puolueväriä tunnustavat sijaisopettajat tai itseään jalustalle nostavat ihmiset kertovat, että opettajat toimivat väärin, eivät tee tarpeeksi tai ovat laiskoja. Jalustalle itseään nostavat kertovat samalla, kuinka he itse toimivat aina oikein eikä ongelmia koskaan esiinny.


Yhdessäkään ulostulossa ei ole riittänyt palstatila siihen, että nämä ihmiset kertoisivat, miten heidän vaatimansa toimet pitäisi tehdä tai että mitä ne toimet ylipäänsä ovat. Se tuntuu kovin erikoiselta.


Ajatellaan, että minulla olisi keino säästää täysin laillisilla menetelmillä vaikkapa autoni renkaita. Paukuttaisinko henkseleitäni paikallislehdessä kertomalla, että tiedän keinon, mutta en sitä kerro vai löisinkö rahoiksi ja kertoisin kaikelle kansalle, miten kulutuspintoja kannattaisi säästää? Haluaisin tietenkin jonkun hienon lempinimen, kuten Kulutuspintakuningas tai Rengasrakastaja, mutta ennen kaikkea olisin iloinen siitä, että saisin ratkaistua ongelman ja samalla itselleni mainetta. Jännää siis on, että nämä koulusta puhuvat ovat kuitenkin niin vaatimattomia, että eivät halua ratkaisujaan esittää.


Tässä on juuri ongelman ydin: kuka tahansa voi kertoa, että kouluissa on erilaisia ongelmia. Media päästää nämä ihmiset aivan liian helpolla, kun toimittajat eivät vaadi kertomuksia hyvistä käytänteistä ja onnistumisista. Toki mikä tahansa opettajia haukkuva juttu tuo jo klikkejä tarpeeksi, mutta tämän tason ei pitäisi riittää.


Opetusskenessä on myös niitä, joilla on yksi (mielellään itse kaupusteltava) keino jokaisen ongelman ratkaisemiseen. Myöskään tätä porukkaa ei haasteta tarpeeksi perustelemaan, miten juuri hänen ratkaisunsa tosielämässä toimisi.


Uskon, että me koulumaailmassa työskentelevät olemme kiinnostuneita saamaan koulun toimivammaksi ja tietyt ilmiöt kitkettyä sieltä pois. Uskon myös, että suurin osa meistä tietää, että nämä asiat eivät ratkea pelkillä silmänkääntötempuilla tai pikavoittoratkaisuilla. Me emme pääse kuitenkaan käymään järkevää keskustelua ratkaisuvaihtoehdoista, jos niitä ei edes kyetä perustellusti esittämään. Tällöin keskustelu on metakeskustelua, joka ei vie asiaa eteenpäin.








67 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page