Tällä viikolla tapahtui taas perinteiset: uutisissa kerrottiin siitä, miten me opettajat emme tee tarpeeksi, emme ole riittävän hyviä, emme paranna maailmaa emmekä halaile puita. Samaan aikaan Twitterissä eräs hyvässä asemassa oleva rouva soimasi opettajia siitä, että hänen teinipoikansa ei saanut syödä tarpeeksi kalapuikkoja koulun ruokalassa. Koronaepidemian alkuvaiheessa somessa kirjoitettiin, että koronan leviämisen syynä ovat opettajien pitkät lomat ja ulkomaanmatkat.
Opettajat tuntuvat olevan paljon vartijoina, kun mietitään, mihin kaikkialle meidän kamalat katseemme, tylyt kieltomme tai itsekeskeiset perhehaaveemme yltävät. Meitä saa roimia pidäkkeettä eikä ole olemassa toista ammattiryhmää, josta julkaistaisiin näin paljon kuraa uutismediassa.
Kun muualla mediassa tuodaan esille sankaritarinoita siitä, miten ihmiset ovat emansipoituneet ja vapautuneet pakottavista normeista, tätä ei haluta sallia opettajille. Hyvä opettaja on edelleen lehmänhermoinen, lapseton, kouluun pyörällä tai kävellen kulkeva kellokas, joka kompostoi eritteensä ja kierrättää vessapaperihylsynsä askartelutarvikkeiksi. Opettajan yllä kuuluu olla sukupuolesta riippumatta Educasta ostettu säkkimallinen taskumekko ja ulkoasun olisi muutenkin syytä olla samanlainen kuin lastenseimen hoitajattarella viime vuosisadan alussa.
Tätä kaikkea selkäänpuukottamista ja rooliin pakottamista tukevat myös ulostuloillaan kasvatustieteilijät sekä elantonsa opettajien haukkumisesta keräävät tyhjänpuhujat. Eikä toki oma edunvalvojammekaan ole aina kiitosta kerännyt: eräskin nimimies haukkui aikanaan osan opettajista ovenkahvapedagogeiksi ja toinen solvasi meitä täysipalkkaisiksi puolipäivätyöläisiksi.
Tyypillisintä tässä kaikessa loanheitossa on se, että laskiämpärinsä opettajien päälle tyhjentäneen ihmisen argumentit eivät kestä lähempää tarkastelua. Tutkijat ovat juosseet omien presuppositioidensa perässä kuin mummo kahvitarjouksia etsien ja muille haukkujille on ollut epäselvää, mikä edes on opettajan päätäntävallassa oleva asia. Esimerkiksi kalapuikot eivät ole.
Yleistä myös on, että likasankokaverit eivät suostu keskustelemaan solvaustensa kohteiden kanssa saati oikaisemaan selkeitä virheitä ulostuloissaan. Mitä kertoo mielipidevaikuttajasta, jos hän määkäisee ulos näkemyksensä ja sen jälkeen blokkaa kaikki eri mieltä olevat? Millainen on tieteilijä, jonka tieteen tekemisen pohjana on lähinnä kostonhalu? Ja miksi kukaan ei hetkeäkään käytä aikaansa sen miettimiseen, miltä tämä kaikki meistä opettajista tuntuu?
Miksi me emme saisi tehdä opetustyötämme ihan vain työnä?
