top of page
  • Pauli Valo

Ammattiylpeys on opettajallakin

Tunnen erään 75-vuotiaan maansiirtourakoitsijan. Hän tekee edelleen täyttä päivää töitä ja nauttii työstään kaivinkoneen ohjaimissa. Työnjälki on aivan priimaa ja hän on innoissaan työstään, vaikka sitä samaa suomalaista moreenia onkin kaivanut jo yli 50 vuoden ajan. Hänellä on ammattiylpeyttä.


Tunnen myös useita rakennus-, sähkö- ja putkiurakoitsijoita, jotka haluavat tehdä työnsä hyvin. Sama koskee laattamiehiä, jotka tekevät tarkkaa, loppukäyttäjälle näkyvää työtään kuluttavissa asennoissa. Heilläkin on ammattiylpeyttä.


Pirkko-Irmeli on opettaja. Hän haluaa opettaa lapsia ja nuoria selviytymään elämässään ja saamaan punnittua sisältöä ja tietotaitoa. Pirkko-Irmelin kohdalla ammattiylpeydestä ei ole perinteisesti saanut puhua vaan on täytynyt puhua kutsumuksesta.


Mikä on sitten näiden ero? Siinä missä ammattiylpeys mahdollistaa työn tekemisen hyvin, se näkyy usein myös viivan alla. Hyvä työntekijä on kysytty ja voi tarvittaessa myös lihottaa lompakkoaan omalla osaamisellaan. Ajatellaan, että ammattilaiselle maksetaan ammattilaisen palkka.


Kutsumuksen sen sijaan katsotaan olevan jotain sydämen äänen noudattamista. Kutsumukseen sisältyy eetos ilmaistyöstä, venymisestä ja sirkeästä sinnikkyydestä. Kutsumustyössä ei saa edes mainita palkkaa, koska muuten pyhä eetos kärsisi.


Miksi ajattelemme, että kaivinkonemies on oikeutettu saamaan hyvästä työstä hyvän korvauksen, mutta opettajaksi kouluttautuneen ihmisen tulee kainosti ottaa vastaan vain se, mitä tulee? Miksi emme oleta, että putkiasentaja tekisi työpäivänsä jälkeen vielä ilmaishommia, mutta pidämme selvänä, että hyvän opettajan kuuluu olla ilta-aikaankin vahtimassa nuoria kaupungilla tai askartelemassa touhupussukoita omista materiaaleistaan oppilailleen? Ja jos opettaja haluaa tehdä sivutyötä ilta-aikaan, työnantaja on helposti tätä kampittamassa. Muiden alojen ammattilaisten iltakeikoille ollaan paljon suopeampia. Lääkäreistä ei tässä tarvinne edes mainita.


Mainitsemani ammatit ovat aivan erilaisia, mutta lähtökohta on silti selkeä: kaikki haluavat tehdä töitään hyvin, mutta vain osalle halutaan siitä maksaa. Samalla oletuksena on, että vain Pirkko-Irmelin kuuluu tehdä palkattomia lisätöitä, jotta kansalaiset tai joku korkeampi voima olisivat häneen tyytyväisiä.


Kutsumus on minusta vanhentunut ja turmeltunut sana siinä missä lastenseimi tai opettajatar. Mekin voimme tuntea ammattiylpeyttä. Mekin voimme tuoda esille ammattilaisuuttamme. Ja koska olemme ammattilaisia ja ammattilaisuudestamme ylpeitä, me voimme myös vaatia, että meitä kohdellaan ammattilaisina. Euriborkaan ei tunne kutsumuseetosta.






128 views0 comments

Recent Posts

See All

Comentarios


bottom of page