Alakoulun vta-kokeilusta muutama ajatus. Toista vuotta olemme mukana.
Takana työviikko, jossa 43 h. Laskennallisesti riittää 40 h/vko. Hyytävä ajatus, että vain 3 h meni yli. Olo on kuin puristetulla rätillä.
Se, mikä viikosta on tehnyt erityisen haastavan, on ne tunnit, jolloin joudut olemaan 110 %:sti läsnä (ja tätä se mielestäni on, kun olet tekemisissä toisten ihmisten kanssa). 9 perhettä tavattu arviointikeskustelujen puitteissa (0,5 h/perhe).
Opetustuntien (joista 5 h otoilua) lisäksi yhteissuunnittelut, kokous ja edustus vanhempainyhdistyksen kokouksessa. Kaikissa siis läsnä myös muita ihmisiä.
Minulla ei ole mitään muita ihmisiä vastaan ja tapaamiset kuuluvat työn luonteeseen ja ovat myös sen rikkaus. Mutta ne hetket, jolloin saat olla yksin omine ajatuksinesi, ovat olleet vähissä tällä viikolla.
Väsymys heijastuu ihmisissä eri tavoilla. Olen huomannut, että yksi kulkee otsa rypyssä, toinen tiuskahtelee (vaikkei kuulu luonteeseen), kolmas "oireilee" muulla tavalla jne. Kuinka moni huomaa, että "kireys" johtuu siitä, että töitä tulee liian paljon?
Kun teemme koko ajan töitä ihmisten kanssa, on käsittämätön ajatus, että 8h/pv on sopiva määrä. Uskallan väittää, että oppilasryhmän vähänkään hyvä ohjaaminen on enemmän kuin tunti tunnista arvoinen, kun siellä luokassa on niitä tukea tarvitsevia eivätkä ne resurssitkaan aina ole riittäviä, eli usein opettaja tekee ikään kuin monen ihmisen asioita yhtaikaa.
Tsemppiä vaan kaikille tätä tärkeää työtä tekeville ja toivon ymmärrystä meidän asioita ajaville.