Saamme tasaisin väliajoin lukea iltapäivälehdistä koulukiusaamisesta sekä kouluväkivallan lisääntymisestä. Kirjoitan aiheesta opettajan näkökulmasta, en vain omiin vaan myös eri puolella Suomea työskentelevien kollegojen kokemuksiin pohjaten.
Uskon, että opetamme lapsia ja nuoria, ketkä ovat suunnattoman älykkäitä, osaavia ja taitavia. 35 % heistä. Näitä nuoria katselee pää kallellaan ihaillen, kuinka heidät on saanut itsenäisen työskentelyn imuun ja heiltä onnistuu kaikki, mitä vain saattaa keksiä. Seuraavana tulee 40 % joukko tasaiseen suoritukseen kykeneviä lapsia, jotka tarvitsevat jonkin verran ohjausta toiminnassaan ja oppisen suhteen.
Sitten tuleekin ongelma. Kuilu. Luokan vähemmistö, tuo joukko, joka vie 90 % opettajan ajasta ja resursseista.
Tämä vähemmistöjoukko on se, joista me ammattilaiset olemme äärimmäisen huolissamme jo ensimmäisten viikkojen aikana, kun heidät tapaamme. Parhaillaan luokanopettaja viettää lapsen kanssa kuusi vuotta. Ryhmäytämme, kehumme, torumme, opetamme tunnetaitoja, tuemme ja ennen kaikkea asetamme rajoja ja vaadimme lasta tekemään osansa. Tämä ei kaikille lapsille sovi. Pieni oppilas lyö, puree, ei suostu työskentelemään, kiukuttelee, hakee huomiota.
Otamme yhteyttä kuraattoriin. Seuraavana psykologiin. Alamme täyttää papereita. Kotiin olemme yhteydessä jatkuvasti. Seuraavana alkaa lastensuojelun puhelin paukkumaan. Teemme lukemattomia ilmoituksia. Pieni oppilas kasvaa. Väkivalta jää. Seuraksi tulee kiroilu ja "millään ei ole mitään väliä" asenne.
Opettajaa alkaa pelottaa. Mitä voi tehdä? Kaikille tahoille on jo ilmoitettu. Kaikki paperit on jo täytetty. Opettaja alkaa turhautumaan. Alkaa hermostumaan rehtorille, että tehkää nyt jotain! Resursseja ei ole, erityisluokka on täynnä. Ovatko oppilaat turvassa? Tällainen oppilas lyö niin muita oppilaita kuin opettajaa. Kuuluu nykyään kuulemma työnkuvaan.
Opettajaa alkaa pelottaa. Mitä voi tehdä? Kaikille tahoille on jo ilmoitettu. Kaikki paperit on jo täytetty.
Lapset näyttävät kuvia, joissa näytetään yhdessä äidin kanssa keskisormea kameralle. EI! Vanhemmat nauravat lapsen kanssa yhdessä, kun oppilas joutuu soittamaan kotiin kiroiltuaan. EI! Luemme lehdistä, kuinka opettajat eivät kuulemma puutu kiusaamisenn. Mitä ihmettä? Ei puutu? Vai niin...
Tiedättekö ne tyypit, ketkä aikuisena joutuvat aina tappeluun? Ja ne tyypit, ketkä eivät ikinä ole saanut turpaan? Jälkimmäinen puolisko osaa puheen ja käytöksen avulla välttää uhkaavan tilanteen. Ensimmäinen ei. Koulussa nämä ihmistyypit ovat kaikki samassa luokassa. Auttaako tätä ensimmäistä joukkoa vankila? Loppuiko tappelu vankilassa? Ei auta jälki-istuntokaan. Näitä lapsia auttaisi varhainen puuttuminen. Perhe tarvitsisi apua kasvatustyöhön jo ennen koulun alkua. Icehearts on yksi harvoista tahoista, mikä auttaa. Sinne lisää resursseja! Jos tuki suunnataan lapseen sen kolmannentoista lastensuojeluilmoituksen jälkeen, paikkailemme me avohaavaa laastarilla, mikä ei ikinä toimi. Kiusaaminen ja väkivalta ei lopu. Opettajien voimat loppuu. Myös allekirjoittaneen.
Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa 27.1.2021.