• Iina Salminen

Jatta Ruohola: Liskoaivoinen ope joka suorittaa positiivisuutta variksen kanssa?

Viimeinen niitti oli kun huomasin vahvuusvariksen videon ärsyttävän minua niin, että läimäsin linnun välittömästi silmistäni. Mitä ihmettä minulle on tapahtunut? Aion nyt pohtia jotain, mikä ei ole järkevintä tulevia työnhakuja ajatellen, mutta ihan sama - minä en ehkä haluakaan työskennellä opettajana näissä olosuhteissa. Olen siis yksi heistä, jotka ovat lähettäneet universumille toiveen jostain muusta. Voisin tietenkin häippästä vähin äänin, mutta valitsin kirjoittamisen, sillä tunnen oivaltaneeni jotain. Ja tunnen vielä jotain.


Taustoista sen verran, että ikää ja kokemusta lasten kanssa on kaikkien ikälisien verran. On myös valokuvamuistoja, jotka palauttavat mieleen, kuinka kivaa meillä on ollut ja kuinka kivoja juttuja lasten kanssa on tullut tehtyä. Luovuutta, iloa, kiintymystä. Noin 15 vuotta kannoin ylpeänä koulun avaimia, enkä väsyneenäkään tullut ikinä ajatelleeksi alan vaihtoa. Minulla oli maailman paras työyhteisö ja meillä oli hauskaa vapaa-aikanakin. Muutos tapahtui jossain vaiheessa. Ensin huomasin sen työkavereissa. Ajattelin joistakin, että nyt ei puhukaan kollega vaan nyt puhuu väsymys. Heillä oli liian raskas työkuvio harteilla. Samaan aikaan meitä johdettiin sparraamalla ylisanoin ja työmäärä paisui hankehumpan lisääntyessä niin, että pedagogisen vapauden tilalle tuli suorittaminen. Viimeisenä työvuotena virassani kuuntelin itseäni ja totesin tympääntyneenä, että minä en ole oma itseni vaan väsyneenä ärsyttävän kärkäs ja itsetietoinen. Ote ja ilo alkoi lipsua.


Muutos tapahtui jossain vaiheessa. Ensin huomasin sen työkavereissa. Ajattelin joistakin, että nyt ei puhukaan kollega vaan nyt puhuu väsymys. Heillä oli liian raskas työkuvio harteilla. Samaan aikaan meitä johdettiin sparraamalla ylisanoin ja työmäärä paisui hankehumpan lisääntyessä niin, että pedagogisen vapauden tilalle tuli suorittaminen.

Niinpä tein isoja ratkaisuja ja irtisanouduin tutuista ja turvallisista kuvioista. Myin asunnon, irtisanoin virkani ja lähdin pohjoisemmaksi. Vedin elinkustannukset niin pieneksi, että tulin toimeen aikuisopintorahalla. Annoin itselleni luvan istua puiston penkille tekemättä mitään. Ja mitä tapahtuikaan? Luovuus ja ilo palasi vyöryten luokseni. Näin taas värejä ja innostuin asioista. Vajaa vuosi aikuisopiskelijana käsillä puuhastellen oli kyllä luovuuden ja ilon voitto. Aloin myös nukkumaan hyvin. Tarinaani lyhentäen sanon vielä, että sain ompelijaopinnot valmiiksi työn ohessa ja nyt olen Ruotsin puolella koulussa töissä. Ollut jo kolmatta vuotta opettajana kahdessa eri koulussa. Olen myös koko ajan seurannut yleistä keskustelua ja ihmetellyt, mitä oikein koulumaailmassa tapahtuu?


Paljonhan tapahtuu ja syyt ovat moninaiset. Tätä valtamerilaivaa kun ei oikein kukaan ohjaa. Autopilotilla mennään ja pieniä pelastusveneitä erkaantuu emäaluksesta kuin ennen törmäystä. Ja nyt oivallukseen, joka on pieni, mutta merkittävä omalla kohdallani.


Minulla on aina ollut toive uuden luokan edessä, että voi kun minä kiintyisin heihin. Ja aina niin on tapahtunut. Kiintymys on kannatellut ja ohjannut vaikeinakin hetkinä oikeisiin valintoihin, mitä tulee koulupäivän aikana tehtyä satoja ellei tuhansia. Pohja on ollut rakkaudellisuudessa, jolloin menossa mukana ovat myös luovuus ja ilo. Silloin vuorovaikutustilanteet ikään kuin saavat energiansa niistä ja läsnäolevana selkäytimestä tulee pääsääntöisesti hyviä ratkaisuja. Viime vuosina tilanne ei ole ollut yhtä auvoinen. Pohja ei ole kunnossa. Minusta on tullut enempi liskoaivoinen opettaja, joka suorittaa positiivisuutta vahvuusvariksen kanssa. Nyt varmaan jo joku älähtää, että jää hyvä ihminen sairaslomalle. Voisin kyllä, mutta niin pitäisi monen muunkin. Eikä ratkaissut omalla kohdallani asiaa, sillä olinhan poissa tantereelta akkuja ladaten. Pointtini on, että väsyneestä opettajasta ei saa irti millään tempulla sitä hyvää, mikä kannattelee ja ravitsee oppilaita. Itsekin oppilaana sain todeta, miten vastenmielistä on se energia, mikä väsyneestä opettajasta kumpuaa.


Auttaako tähän konsultoivat erityisopettajat tai muut toimenpiteet, jotka vaativa jo nyt yhdellä kädellä seisovalta opettajalta enemmän ja paremmin? Meiltä tulisi kysyä, mitä me tarvitsemme ja antaa rauha tehdä ydintyötämme tarvittavilla resursseilla. Vahvuusvaris ei ole huono lintu ollenkaan, mutta jos heiluttajana on lisko, se on pahanilmanlintu, vain irvikuva positiivisuudesta. Minä haluan vaalia sitä perustaa, jolla työni lepää. Kyllä se on rakkaudellisuus.


Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa Opettajien vuosityöaika, professio ja edunvalvonta -ryhmässä 19.2.2022.

529 views0 comments