Opetusalaa vaivaa piintynyt ajatus siitä, että opettaja, joka tekee perustason työsuorituksen, on jotenkin päässyt liian vähällä. Mikäli hän rajaa työnsä niin, että tekee vain sen, mitä työsopimus ja työehtosopimus häntä velvoittavat, alkaa käytävillä levitä puhe laiskottelusta tai ovenkahvailusta.
Tästä on monia eri esimerkkejä. Jos vaikka naapuriluokan luokanopettaja ostaa joulukonvehteja omalla rahallaan luokalleen tarjottavaksi, sosiaalinen paine nousee siihen, että näin pitää itsekin toimia. Jos ei toimi, leimaantuu oppilaiden silmissä siksi huonommaksi opettajaksi.
Jos naapuriluokan opettaja ostaa omalla rahallaan ihkusälää luokassa jaettavaksi ja käytettäväksi, niin siitä nousee vertaispaine, että itse pitää tehdä samalla tavalla. Tämä voi pahimmillaan olla melkoista kilpavarustelua, joka rahoitetaan omasta pussista. Jos ei periaatteen nimissä tahdo toimia niin, astuu pois kirjoittamattomasta sopimuksesta.
Yksi usein keskusteluttanut aihe on sijaistaminen. Monessa koulussa on sovittu, että opettaja hankkii itse itselleen sijaisen tai vähintäänkin toimittaa sijaiselle materiaalit valmiiksi. Tästä on kuulunut melkoisia tarinoita, kun pahimmillaan synnytyslaitokselta on vaadittu opettajaa tulemaan suunnittelemaan tunnit tai korjaamaan kokeet. Tosiasiassa mitään velvollisuutta tällaiseen ei ole, vaan opettaja voi sairastaa rauhassa siinä missä minkä tahansa muunkin työn tekijä.
Viime aikoina eräällä toisella foorumilla on keskusteltu leirikouluista. Yhdelläkään opettajalla ei ole minkäänlaista pakkoa osallistua leirikouluihin. Mitään sellaista velvoitetta ei ole kenenkään työsopimuksessa. Monesti paine osallistumiseen on kova, vaikka palkkio leirikoulussa vastuun kantamisesta on todella mitätön: siinähän ei saa edes palkkaa läheskään koko siltä ajalta kuin on vastuussa.
Pahimmillaan on ilmennyt tapauksia, joissa työnantaja on häiriintyneesti katsonut leirikoulut opettajien loma-ajoiksi, jolloin niiden aikana olevat työtunnit on pitänyt jotenkin tehdä sisään. Vastaavasti ryhmäpaine on ajanut opettajia järjestämään leirikouluja, vaikka se on ollut itselle tappiollista esim. lastenhoitokulujen vuoksi.
Edunvalvonnallisesti nämä ovat vaikeita asioita, sillä vakiintuneita käytänteitä on vaikea murtaa. Toisaalta niiden rikkominen olisi ehdottomasti opettajille hyödyksi, mutta vähintäänkin näistä pitäisi puhua paljon enemmän kuin nyt puhutaan. Esimerkiksi Opettaja-lehdessä olevat täsmätietoiskut olisivat tarpeellisia, sillä uskon, että moni nuori opettaja ei ole täysin selvillä siitä, mitkä ovat hänen työntekonsa ehdot.
Opetustyö on monelta osin itsenäistä asiantuntijatyötä. Siitä huolimatta opettajan olisi hyvä tiedostaa, että ihkusälä- ja konvehtilinja voi asettaa kollegat kiusalliseen tilanteeseen, vaikka omassa työssä linja olisikin hyödyllinen.