Alla oleva mielipidekirjoitus julkaistiin Opettajien edunvalvonta, vuosityöaika ja professio -Facebook-ryhmässä 9.5.2022. Julkaisu on saanut tähän mennessä yli 1100 tykkäystä ja valtavan määrän kommentteja eri koulutusasteiden opettajilta, jotka ovat ilmaisseet olevansa samaa mieltä. Sen myötä tämä ei ole vain yhden ihmisen mielipide, vaan väsyneiden opettajien ääni ja toivo muutoksesta. Sen kirjoittaja luokanopettaja Tiina Dawoud on antanut luvan tekstin jakamiseen opetushenkilöstön hyvinvoinnin edistämiseksi. Pyydän että käytätte hetken aikaanne tämän kirjoituksen lukemiseen.
* * *
Huhuu OAJ ja kaikki, jotka siellä vaikuttavat! Täällä huutelee yksi ope täältä ruohonjuuritasolta. Ihan mahtavaa, että viimeinkin neuvotellaan reilusta palkkauksesta ja muista työaikaan ja työssäjaksamiseen liittyvistä asioista. Me kaikki tiedämme miksi työtaistelu on perusteltu ja mikä on ajanut meidät uupumuksen partaalle. Usein kysytty kysymys kuuluukin "mitä opet haluavat ja mikä käytännössä helpottaisi työtämme". Palkka ei lisää työssäjaksamista, joten mitä muita konkreettisia ratkaisuja tarvitaan tilanteen korjaamiseksi?
On selvää, että palkka ei ole kohdillaan ja siihen on tultava korjaus! On välttämätöntä myös pienentää ryhmäkokoa ja/tai rajata ryhmäkokoa pienemmäksi tuentarvitsijoiden määrän kasvaessa. On tarpeen pitää yhä kiinni erityisluokista ja valmistavista luokista. Myös avustajia ja muuta henkilöstöä tarvitaan lisää.
Näiden lisäksi on asioita, joiden avulla voitaisiin parantaa opettajien työssäjaksamista, ilman että se edes maksaa extraa. Kokosin tähän omia ajatuksia siitä, mikä helpottaisi työtäni. Ehdotan siis, että kun tärkeät palkka ym. neuvotteluasiat on saatu kohdilleen, korjataan seuraavaksi nämä asiat:
TYÖRAUHA KOULUIHIN. Ehdotan, että muutamaan vuoteen ei otettaisi kouluihin yhtään uutta hanketta, yhteistyökumppania, digitaalista alustaa tai viraston arjesta irrallista höpöhöpötavoitetta. Ei kuormittavia tulospalkkaustavoitteita (opet on ne rahat ansainneet ilman lisätyötäkin), ei ensimmäistäkään kyselyä tai tutkimusta, ei oppilaille eikä opettajille. Ei move-mittauksia eikä ylipitkiä tasa-arvokyselyitä, jotka ei edes mitenkään kohtaa lapsen ajatusmaailman kanssa. Emme käyttäisi minuuttiakaan arvokkaasta työajastamme minkään sellaisen asian parissa, mikä ei hyödytä työtämme eikä oppilaiden oppimista, vaan päinvastoin vie vain kaikkien aikaa. Siis ei kerta kaikkiaan mitään opetussuunnitelman lisäksi. Sen sijaan annettaisiin arvo koulussa opiskeltaville tieteille, taiteille ja kielille sekä taattaisiin rauha opiskella niitä. Kun tilanne on sitten rauhoitettu muutaman vuoden aikana, voitaisiin taas 'kehittyä' aloittamalla YKSI uusi hanke / uudistus / yhteistyökumppanuus kerrallaan. Mutta vain sellainen, minkä opettajat hyväksyvät ja kokevat tärkeäksi. Koulut voisivat vaikka äänestää minkä ehdotetuista hankkeista valitsevat. Jokainen aloitettu hanke ajettaisiin rauhassa sisään muutaman vuoden aikana ennen seuraavaa uudistusta. Eihän se voi olla näiden hankkeidenkaan idea, että kaikki jää leijumaan ilmaan. Tarvitaan tiukka kontrolli siihen, kenen suunnittelemia ja millä agendalla pyöriviä hankkeita otetaan kouluun, mihin tutkimuksiin suostutaan sekä opettajille näissä asioissa vaikutusvaltaa! Virastotasolla on ruvettava suhtautumaan erilailla näihin hankkeisiin ja koulujen rooliin koko maailman pelastajana. Nyt ammutaan itseä liiallisella kehittämisellä nilkkaan ja ajetaan kaikki uupumukseen. Onnistuneena esimerkkinä mainittakoon KiVa-koulu-hanke, joka ajettiin sisään usean vuoden prosessina, joka oli kaikille merkityksellinen ja josta oli oikeasti hyötyä koulun arjessa ja oppilaiden elämässä.
SELKEYTTÄ OPETUSSUUNNITELMAAN. Seuraava opetussuunnitelma pitäisi kirjoittaa sellaisella kielellä, että opettajat ymmärtävät mitä siinä sanotaan. Niin yksinkertaisesti ja kansantajuisesti, että se olisi käyttökelpoinen työkalu opetuksen suunnitteluun. Nykyistä opsia laadittaessa riviopettajat jyrättiin täysin eikä eriäviä mielipiteitä kuunneltu (eikä uupumuksen partaalla olevat opettajat jaksaneet taistella). Opettajat eivät halua opsiin epämääräisiä laaja-alaisia tavoitteita korulauseineen, vaan konkreettiset sisällöt. Selkeät listat opetettavista asioista. 10 vuoden välein voidaan päivittää listat sen hetken tarpeen mukaan. Pyörää ei tarvitse joka kerta keksiä uudestaan. Itse en myöskään ole kokenut näitä ylhäältä päin määrättyjä ilmiöitä mitenkään tarpeellisina. Paljon parempia ilmiöitä on syntynyt ihan luonnostaan oman luokan kesken, kun on pysähdytty jotain aihetta oikein tarkkaan tutkimaan ja toteutettu siihen liittyen monipuolinen kokonaisuus.
TYÖNKUVAN RAJAUS ja selkeä työnjako oppilashuoltohenkilöstön kanssa. Opettaja opettaa ja kasvattaa. Kuraattori hoitaa kaikki sellaiset lastensuojeluilmoitukset, epäselvät poissaolotapaukset, pitkittyneet kiusaamistapaukset ja muut päivän aikana tapahtuneet akuutit kriisitilanteet, joita opettaja ei ehdi hoitaa tai ei koe pystyvänsä hoitamaan. Kuraattorin pitäisi siis olla koko ajan käytettävissä ja ottaa koppi asiasta joka kerta kun opettajan osaaminen loppuu. Heitä tarvitaan lisää. Psykologi tapaa / tutkii kaikki, joista opettajalla on huoli. Terkkari hoitaa jokaisen vuotavan haavan ja tärähtäneen pään ja tapaa kaikki, joiden terveydestä opettajalla on huoli. Vaaditaan oppilashuollolle samanlaiset viranomaisvaltuudet (tai vastaavat) puuttua kaikkiin koulussa tapahtuviin asioihin kuin opettajallakin, etteivät he voi aina vedota siihen, ettei heillä ole olemassa olevia valtuuksia tai asiakkuuksia tai ei ole vanhemman suostumusta. Eihän opettajallakaan ole vanhemman suostumusta hoitaa asiaa x, mutta joutuvat silti hoitamaan yli oman työnkuvansa. Oppilashuollolla olisi myös erilainen auktoriteetti puuttua moniin sellaisiin asioihin, jossa opettajan puuttuminen vain kiristää kodin ja koulun välejä. Miten OAJ voi edes sallia, että opettajat hoitavat niin monia oppilashuollollisia asioita. Oppilashuolto sen sijaan on onnistunut rajaamaan työnsä liiankin hyvin. Tämä työjako olisi merkittävä henkinen voitto opettajuuden arvostukselle ja vähentäisi työn kuormitusta.
Loppuun vielä muutama lyhyempi, muttei yhtään sen vähäisempi asia:
Ehdoton EI rakennushankkeille, missä kouluihin rakennetaan avotiloja ja -toreja. Tilaratkaisuissa on mentävä sen ehdolla, että heikoitenkin keskittyvä kokee koulupäivänsä turvalliseksi ja saa työrauhan. Jokaiselle ryhmälle oma luokkatila ja oppilaille ja opettajille omat työpöydät. Nyt riviopettajien vaikutusmahdollisuudet käynnissä oleviin rakennushankkeisiin ovat olleet näennäisiä. Muka kysytään ja muka otetaan mukaan, mutta ei kuitenkaan tehdä ratkaisuja opettajien toiveiden mukaan.
Yksinkertaistetaan kolmiportainen tuki tai vähintään kolmiportaisen tuen kaavakkeet. Kuinkahan paljon tähänkin kuluu työtunteja, kun kaikki opet kirjoittelee pitkiin kaavakkeisiin niitä samoja lauseita kerta toisensa jälkeen monta kertaa vuodessa. Riittäisikö vaikka otsikot "oppimisen haasteet" ja "keinot tavoitteiden saavuttamiseksi".
Opettajalle pedagoginen vapaus. Kukaan ei määrittelisi kuinka monta tuntia pitää retkeillä tai opiskella koulun pihalla ja käytävillä, eikä sitäkään millaisia opetuskokonaisuuksia (ilmiöitä) opettajat järjestää. Tarvitaan ennen kaikkea luottamus siihen, että opettajat osaavat alansa ammattilaisina hoitaa opetuksen ilman, että sitä tarvitsee ylhäältäpäin ohjailla.
Lisättäköön vielä tähän listaan asia, joka EI ratkaise ongelmia, nimittäin lisäkoulutus. Tämä kun on se tyypillinen ratkaisuehdotus aina kaikkeen. Opettajat eivät uupuneina jaksa kouluttautua yhtään enempää ja sellaista koulutusta ei ole olemassakaan, jonka avulla opettajista tulisi yli-ihmisiä ratkaisemaan jo alkuunsa mahdottomia yhtälöitä. Sitä paitsi opettajat haluavat kehittyä ja kouluttautua omilla tieteenaloillaan. Eivät ylimääräisen sälän hoidossa tai asioissa, joita ei alun perinkään ollut, kunnes joku vähän visioi. Vaatikaamme siis koulutusta, joka on kohdennettu niihin oikeisiin asioihin; opetukseen ja kasvatukseen.
Opettajana olen näiden asioiden kanssa yksin ja väsyksissä. Siksi toivon, että autatte!
– Tiina Dawoud (peruskoulun luokanopettaja)
Opmerkingen