top of page
  • Pauli Valo

Tiina Dawoud: Avoimet ja vaihtuvat oppimistilat

Puhuttaisko ennen kesälomaa vielä hetki avoimien ja vaihtuvien oppimistilojen ongelmista, jookos? Se on iso asia, mitä on käsitelty verraten vähän tässä ryhmässä.


Haluan heti alkuun korostaa, että tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole leimata yhtä koulua kaoottiseksi, sillä sitä ei ole. Siitä toki ammattitaitoiset opettajat pitävät huolen. Sen sijaan haluan tuoda esille kokemani epäkohdat, kaikki ne stressiä lisäävät asiat, kaiken sen ylimääräisen ponnistelun, jonka joudun tilaratkaisuista johtuen puristamaan itsestäni. Olen ymmärtänyt, että näiden samojen epäkohtien kanssa painitaan monessa uudessa koulussa. Tälle älyttömyydelle olisi saatava loppu. Toivottavasti myös OAJ ja siellä vaikuttavat henkilöt ovat kärryillä siitä, millainen ratkaisu avotilojen rakentaminen on ollut työmme kannalta.


Olen siis työskennellyt nyt kuluneen lukuvuoden vastarakennetussa koulurakennuksessa (alakoulu), jossa ei ole jokaiselle ryhmälle perinteistä omaa koululuokkaa. Koulussa on oppimisen kortteleita, joihin kuuluu iso keskusavotila, perinteistä koululuokkaa vastaavia ryhmätyötiloja (hyvillä äänieristeillä), pienempiä seinällisiä työtiloja (enemmän ja vähemmän hyvillä äänieristeillä) sekä avotilassa olevia sopukoita, joita voi haitariverholla, sermillä tai kangasverholla jakaa (nämä siis ilman äänieristeitä). Korttelikeskus on pinta-alaltaan niin iso, että siitä olisi seinillä saatu erotettua useammalle ryhmälle toimiva tila, mutta näin ei ole tehty.


Vaihtelemme tiloja tilanteen mukaan. Esim kun yksi luokka lähtee taideluokkaan tai liikuntasaliin, joku toinen ryhmä menee vapautuneeseen tilaan. Oppilaalla ei siis lähtökohtaisesti ole yhtä pysyvää paikkaa, eikä opettajalla omaa pysyvää työpöytää. Olemme toki yrittäneet suunnitella tilankäytön siten, että siirtymiä olisi mahdollisimman vähän. Se taas tarkoittaa, että erikokoiset tilat jakaantuvat ryhmille hyvin epätasaisesti ja epäreilusti. Aineenopettajilla ja erityisopettajilla ei myöskään ole omia tiloja, vaan he kulkevat tavarakärryineen tai -koreineen tilasta toiseen.


Jokaiselle opetusryhmälle (ml. S2-ryhmät, pienryhmät, jakoryhmät jne.) ei riitä joka tunti omaa äänieristettyä tilaa. Pahimmillaan samassa avotilassa opiskelee viitisenkymmentä oppilasta tai siinä opetetaan kahta oppiainetta samaan aikaan. Tulevina vuosina oppilasmäärä nousee reilusti ja ryhmäkohtaisesta rauhallisesta työtilasta tulee enemmän pulaa.


Oma teoriani on, että noin parikymmentä ihmistä samassa opetustilassa on vielä toimiva ja hallittavissa oleva ryhmäkoko, mutta jos väkeä on enemmän, ryhmänhallinta käy raskaaksi ja työskentely onnistuu lähinnä vain opettajajohtoisesti, oppilaiden istuessa tiukastu paikoillaan.


Jos on paljon tuentarvitsijoita, jopa 20 samassa tilassa on liikaa. 50 oppilaan opetusryhmä ei mielestäni ole toimiva ratkaisu missään tilanteessa alakoulussa, eikä varsinkaan mahdollista toiminnallisuutta. Vanhemman roolissa olen kiertänyt lähialueen lukioita ja kauhulla katselin, kuinka myös uusiin lukioihin on rakennettu näitä monenkymmennen opiskelijan jättiopetustiloja, mutta siitä ei ole omakohtaista kokemusta, että miten ne toimivat sitten isompien oppilaiden kanssa, yläasteilla ja lukioissa.


Koulussamme opetustiloihin kuljetaan korttelikeskuksen kautta. Vaikka tuntini siis olisi hyvän kokoisessa ja äänieristetyssä luokkahuoneessa, sinne ei ole pääsyä suoraan käytävästä. Tämä tarkoittaa jatkuvaa muistuttelua ja stressiä siitä, ettei luokka häiritsisi toista, korttelikeskuksessa työskentelevää ryhmää. Korttelikeskustan läpi ravataan myös vessaan ja tunti häiriintyykin lukuisia kertoja päivässä siitä syystä, että joku vessasta palaaja kolkuttelee oviin tai muuten aiheuttaa häiriötä.


Lähes kaikki seinät ovat lasia, mutta ne on peitetty verhoilla. Tunti häiriintyy heti, jos verho rakoilee ja toisella puolella lasiseinää näkyy liikettä tai joku ilmeilee. Varsinaista seinätilaa ei siis kovin paljoa ole, on vain verhoilla peitettyä lasia.


Liikennettä joka suuntaan on paljon. Työajasta on kulunut kohtuuttomasti aikaa tämän kaiken organisointiin ja se on tietysti ollut pois syksyn muusta suunnitteluajasta. On jatkuva säätö reppujen kanssa. Kukaan ei tiedä, missä niitä pitäisi säilyttää, jos seuraava tunti on eri tilassa.

Tilat eivät tue toiminnallisuutta, koska korttelikeskustat ovat vähän turhankin virikkeellisiä paikkoja sopukoineen, sohvaryhmineen ja ohikulkevine oppilasryhmineen. Sermien taakse olisi niin kiva hakeutua leikkimään heti kun silmä välttää. Sitten taas pienemmät opetustilat ovat liian pieniä tiloja toiminnalliseen hommaan. Ne on ahdettu täyteen pöytiä ja siellä ollaan tiukasti kuin sillit purkissa. Tilaa vaativat toiminnalliset leikit tai pelit eivät ole mahdollisia kaikissa tiloissa. Onneksi meillä sentään on pöydät, sillä olen ymmärtänyt, että kaikissa uusissa kouluissa ei ole edes kunnollisia kalusteita.


Mitkään omassa luokassa tehtävät ihanat pitkäkestoiset projektit tai spontaanit, opetustilanteesta kummunneet jutut eivät myöskään ole enää mahdollisia, koska ei ole sitä oma tilaa, minne jättää tavarat odottamaan tai projektit levälleen. Se myös niistä paljon vouhkatuista ilmiöistä! Vaikka avoimia oppimisympäristöjä on nimenomaan perusteltu uudella opetussuunnitelmalla, nämä tilaratkaisut eivät todellakaan tue sitä. Tilanne on täysin päinvastainen. Ei ole paikkaa mallikirjaimille, maailmankartoille, historian aikajanoille jne. Ei ole pianoa, eikä mitään muutakaan välineistöä käden ulottuvilla elävöittämään tai havainnollistamaan tuntia. Nämä kaikki olisi olennaisen tärkeitä alakoulussa.


Uran aikana on kertynyt valtava määrä opetusmateriaalia ja -välineistöä, jolle ei ole enää säilytyspaikkaa kaikissa työtiloissa. Opettajat raahaavaat tavaroitansa mukanaan siirtyessään tilasta ja korttelista toiseen, siis sen minkä jaksavat kantaa. Välituntisin ehditään hädin tuskin opettajanhuoneeseen. Näen kollegoita käytävillä pyyhältämässä ohi tavaralaatikoineen.


Opetustiloissa on kokolattiamatot ja siitä syystä mitkään "sotkevat"projektit eivät ole enää mahdollisia. Luokkatilassa ei siis saa maalata, liimata (esim erikeeperilä), tehdä istutuksia, käsitellä mitään litkuja (ei kemiankokeita tms), ei nyyttäreitä, ei edes kahvikuppia saa sinne viedä. Seinätilaa ei juurikaan ole, ja laseihin ei saa kiinnittää mitään. Sinitarran käyttö on kielletty. Ei voi sisustaa luokkaa ihanilla oppilastöillä, mikä olisi todella tärkeä osa viihtyvyyttä. Ainoa nastataulu sijaitsee noin kahden ja puolen metrin korkeudessa valkotaulun yläpuolella. En yllä sinne mitenkään.


Koulu ei ole enää lasten näköinen paikka. Koen, että iso osa opettajapersoonaani on viety sen myötä, ettei ole omaa tilaa. Tunnin alusta menee turhaan aikaa siihen, että viritetään laitteet ja tietokone toimintakuntoon, ja tunnin lopusta siihen, että irrotetaan laitteet ja järjestellään tila seuraava ryhmää varten. Aivan ylimääräinen välivaihe, mitä ei olisi siinä omassa luokassa ja mikä vie aikaa oppitunnista. Luokkatilaa ei voi laittaa valmiiksi edellisenä päivänä töistä lähtiessä.


Koulussa on suuri, avoin keskusaula. Vierailijat huokaisevat "wau" sen nähdessään. Itse näen siinä vaan valtavan kuutiomäärän tilaa, lämmitettyä ilmaa, johon olisi voinut rakentaa kerroksiin vaikka 5 luokkahuonetta lisää. Maailmassa on ilmeisesti liikaa ylimääräistä energiaa tällaiseen ja kaupungilla ylimääräistä rahaa näiden korkeiden aulatilojen lämmitykseen ilman tilan muuta hyödyntämistä!


Arkkitehtien tilannetajusta kertoo osuvasti se, että he ovat suunnitelleet 22 oppilasta kohti 106cm leveän naulakkotilan. Takkeja ja toppahousuja on läjässä niin paljon, että osa valuu lattialle. Sadesäällä litimärät toisiinsa liimaantuneet takit eivät kuivu. Talvella eteisen lattia on kuin toppahousumeri. Kaivettuaan jostain epämääräisten kasojen uumenista omat vaatteensa, oppilaat sulloutuvat muutaman neliön kokoiseen kenkäeteiseen, joka on yhtälainen katastrofi. Sata oppilasta käyttää samaa eteistä ja puskee siellä toisiaan, riuhtoo ovea ja nujakoita syntyy.


Tämä naulakko- ja eteishärdelli symbolisoi hyvin näiden "tulevaisuuden koulu" -rakennushankkeiden älyttömyyttä. Jossain harkittiin kuulema arkkitehtuurin Finlandia palkintoa tällaiselle nykymallin koululle?! Vielä mitä! Voisiko enää huonommin arkkitehdit tilan käyttäjän huomioida kun eivät tällaisia perusasioita osaa mitoittaa toimivaksi!


Kun rakennushanke käynnistettiin, vastustimme äänekkäästi tämänkaltaisia tilaratkaisuja. Kirjoitimme vetoomuksen, jossa vaadimme rauhallisia tiloja, seiniä, omia luokkia. Lähes koko henkilökunta allekirjoitti sen. Sillä ei ollut kuitenkaan mitään merkitystä asioiden kulkuun.

Opettajia ja oppilaita otettiin näennäisesti mukaan alun suunnitteluvaiheeseen. Se oli yhtä isoa teatteria, missä visioitiin kuvitteellisella tasolla unelmien koulua. Katseltiin jotain luontokuvia ja saatiin sanoa, mitkä kuvat symbolisoi parhaiten ajatuksiamme uudesta koulusta tms. yhtä utopistista visiointia.


Vaikka teimme henkilökuntana selväksi, että toivomme omia tiloja, seinällisiä luokkahuoneita ja jokaiselle omaa paikkaa, se ei kiinnostanut ketään. Meille jyrähdettiin kiukkuisena, että tässä rakennetaan nyt "uudenlaista tulevaisuuden koulua veronmaksajien rahoilla". Mielipiteemme oli arvoton.


Olin mukana opettajaedustajana myös siinä vaiheessa kun ensimmäisiä piirustuksia tulevasta koulusta esiteltiin. Silloinkin purnasimme vastaan ja sanoimme mitä haluamme. Saimme vastaukseksi vain ylimielisen tyrmäyksen. Opettajien mukaanottaminen oli täysin näennäinen juttu, sen olen omakohtaisesti nyt nähnyt.


Kokemuksen on se, että tilaratkaisut puskettiin väkisin läpi. Olemme täysin voimattomia näiden tuulimyllyjen edessä. Meille vakuuteltiin koko suunnitteluprosessin ajan, että koulun oman henkilökunnan ei tarvitse olla huolissaan suunnittelusta, koska virastossa on omat asiantuntijaopettajat tätä varten. Eipä ole näitä asiantuntijoita näkynyt jalkautumassa koulun arkeen. Suunnittelijoita ja päättäviä henkilöitä ei myöskään ole koskaan näkynyt koulun arjessa. Ei ennen tätä hanketta, eikä sen jälkeen. Heitä ei yksinkertaisesti ole kiinnostanut, millaista meidän arki on ja he eivät selvästikään kaipaa palautetta tästä hankkeesta.


Hommaa johtaa ihmiset, joilla ei ole kosketuspintaa koulun arkeen. He luultavasti nukkuvat yönsä hyvin välittämättä pätkän vertaa siitä, että heidän ratkaisunsa on tehnyt opettajien työstä tällaista säätöä ja aika monet yöunet on menetetty näistä tiloista johtuvan stressin takia.


Suunnittelukokouksissa intouduttiin vain yhden kerran jostain opettajan ideasta. Se oli pihasuunnittelun yhteydessä, kun heitin ilmoille, että pihalla voisi olla sellainen ystävyyden penkki, mitä joissain kouluissa on. Vihdoin löytyi tarpeeksi mitätön asia, millä saatiin kuitatuksi tämä opettajien ja oppilaiden osallisuus.


He järjestivät oikein oppilasäänestyksen, jossa oppilaat saivat äänestää minkä tyylisen penkin he valitsisivat. En muista mitä oppilaat äänestivät, mutta se ei taatusti ollut sellainen kuin lopputulos oli. Keskelle pihaa on isketty aivan helvetin ruma ja vaarallinen muutaman neliön kokoinen vaalea betoninen laatta, jossa on epämääräisiä kupruja.


Kukaan ei ole vielä tajunnut, että tuon karmean monumentin funktio on toimia "ystävyyden penkkinä". Möykky näyttää hengenvaaralliselta. Liukkailla säillä oppilaat kaatuilevat sen päällä ja lauhemmalla säällä kaivautuvat sen alle, niin että pelkään jonkun tukehtuvan. Keväällä siinä leikitään jonkinloisia tasapainoilujuttuja ja se on täynnä mutaisia kengänjälkiä. Tämä monumentti on minulle muistutus koko prosessin naurettavuudesta.


Myös pihasuunnittelu on täydellinen floppi. Suunnitteluvaiheessa arkkitehdit hifistelivät sillä, kuinka koulun pihaan rakennetaan syötävä puutarha. Oppilaat saivat oikein äänestää mitä hedelmäpuita pihaan istutetaan. Nyt osa noista taimentyngistä tököttää riutuneen näköisenä siellä temmellyskentän keskellä. Älyvapaa idea oli myös istuttaa nurmikko koulun pihalle muutamaa viikkoa ennen koulun alkua. Kun viisisataa kenkäparia ryntäsi pihalle, siitä nurmikosta ei jäänyt mitään jäljelle. Nyt pihalla on monta isoa, pölyävää multakenttää.


Leikkitelineiden alustaksi on puolestaan laitettu sellaista puusäläpurua, jota oppilaat iloisesti heittelevät pitkin pihaa. Piha on täynnä tätä sotkua. Ja kenen mieleen tulee laittaa koulun pihalle koristeeksi nyrkkiin sopivasti mahtuvia kivenmurikoita? Erilaisia valvottavia leikkihärpäkkeitä puolestaan on kymmenkunta ja välituntivalvonta onkin yksi kauheimmista stressipiikeistä työpäivässäni. Piha on täydellinen todistus siitä, että suunnittelijat eivät ymmärrä ollenkaan miten lapset käyttäytyvät.


Eikä riitä se, että tila- ja piharatkaisut ovat toimimattomia. Kaiken lisäksi koko esineistö tuntuu olevan sekundaa, samoin kuin vaikkapa ovikiskojen, kynnyksien, pistorasioiden ym kiinnitykset. Ruuveja tippuu, osia irtoilee, tavarat hajoilee käsiin, sermejä kaatuilee ja pöydistä irtoilee jalat. Voimistelupenkki kesti ennen varmaan sen 60 vuotta, mutta nykyiset on hajalla jo ennen ensimmäistä käyttökertaa. Kiipeilyseinän nappulat lenksuu irti, lukot ja ovet reistailee.


Tämän härdellin hallinta ja nämä jatkuvat siirtymiset ovat kaukana siitä kutsumustyöstä, josta nuorena haaveilen lähtiessäni opiskelemaan opettajaksi. Näitä kouluja tuntuu syntyvän Suomeen kuin sieniä sateella. Jonkun lehtitiedon mukaan avoimen oppimisympäristön kouluja on Suomessa jo sata. Lisää rakennetaan koko ajan.


Avokoulujen virallisilla esittelykierroksillla tms asiaa kysyttäessä opettajat usein vastaavat diplomaatttisesti, että tilat on saatu toimimaan. Fakta on se, että me opettajat saadaan kyllä homma aina jotenkin toimimaan. Opetusta on pystytty historian saatossa järjestämään vaikka hiekka-aavikolla 50:lle oppilaalle ilman välineitä. Minäkin kuljetan ryhmäni tilasta toiseen ja homma ns toimii. Ulkopuolinen ei ehkä huomaisi, miten paljon erilaisia haasteita kohtaan päivän aikana.


Osaavat opettajat pitävät homman kasassa, ja pytingin pystyssä, tottakai. Mutta kysymys kuuluu onko se sen arvoista? Vievätkö avoratkaisut oikeasti meitä eteenpäin, onko se ollut hyödyllinen muutos, vai ajanut yhä syvemmälle uupumukseen, sääntöviidakkoon, ja penkin perälle hiljaiseen vihkotyöhön tyyliin kuulosuojaimet päässä? Onko muutos avokouluihin ollut opettajan ja ennenkaikkea oppilaan edun mukainen?


En voi lakata miettimästä, onko uudiskouluhankkeissa (näissä täpötäyteen ahdetuissa lähiöavokonttorihirvityksissä) tehty aivan jättimäinen ja peruuttamaton virhe, jonka hintaa ei pieni ihminen edes uskalla kuvitella, maksajina me opettajat, me veronmaksajat ja näiden koulujen oppilaaksiottoalueiden lapset? Eikö ollut tarpeeksi muutosta ja haastetta siinä, että pilattiin opetussuunnitelma ylimielisellä sanahelinällä ja purettiin erityisluokkia? Eikö jo riittäneet kaikki lennokkaat ja älyvapaat ideat? Tarvittiinko me oikeasti riesaksi vielä toimimattomat ja levottomuutta lisäävät työtilat?


Miksi yhdenkään pienen koululaisen, joka koittaa täysillä keskittyä tehtäviin, pitäisi häiriintyä sen takia, että suunnittelijat eivät voineet suunnitella omaa sisäänkäyntiä jokaiseen tilaan? Miksi yhdenkään lapsen pitäisi tuntea turvattomuutta ja keskittymisvaikeuksia sen takia, että hänen paikkansa vaihtuu jatkuvasti? Miksi kenenkään pitäisi opiskella tai tehdä opetustyötä niin pienessä tilassa, että siellä ei mahdu jaloittelemaan tai niin isossa tilassa, että siitä koituu työrauha- tai ryhmänhallintaongelmia? En kertakaikkiaan pysty käsittämään.


Vastikään julkaistussa Hesarin artikkelissa kukaan 92:sta haastatellusta opettajasta ei ollut täysin samaa mieltä sen väittämän kanssa, että avoimet oppimisympäristöt olisi ollut hyvä ja tarpeellinen uudistus.


Olisiko nyt näiden hankkeiden vastuuhenkilöillä pokkaa tulla itse kokeilemaan tätä pyöritystä? Ottaisivat vastuun ja näyttäisivät miten homma sujuu, kun niin jästipäisesti väittivät näiden olevan oikeita ratkaisuja. Me opettajat voitaisiin opponoida luokan takaosastossa, popparikulho kainalossa.


Kun katson näitä hyvällä valaistuksella ja akustiikalla varustettuja uusia, tilaratkaisuiltaan toimimattomia kouluja ja vertaan niitä vanhoihin, pinnoiltaan kuluneisiin, kaikuviin, homeisiin, hämäriin ja meluisiin, mutta pohjaratkaisuiltaan toimivampiin vanhoihin kouluihin, tunnen suurta surua. Mikä voimavara olisikaan ollut, jos päättäjät olisivat halunneet rakentaa uudet koulut käyttäjälähtöisesti, koulun aikuisten ja lasten tarpeet huomioiden. Mitä olisimmekaan voineet saada yhdessä aikaan!



3,295 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page