• Iina Salminen

Laitathan etusijalle itsesi ja lähimmäisesi 

Updated: Jul 29

Monen kesäkeskeytys ja kesän vapaajaksot alkavat tulla päätökseensä ja ajatukset töihinpaluusta lisääntyvät. Tässä kohtaa on luontevaa pysähtyä miettimään tulevaa lukuvuotta – mutta haastan tekemään sen tällä kertaa ei oppituntisuunnittelun, vaan oman hyvinvoinnin kautta. 

Käsillä on vaikea työvuosi. Muuttuva koronatilanne sekä riittämättömät ja soveltumattomat ohjeet opetuksen järjestämiseen syksyn alkaessa voivat jo nyt stressata ja ahdistaa. Tämän päälle olemme vielä valitettavasti lukeneet useista kunnista, jotka ovat lähteneet lomautusten tielle surkeimpaan mahdolliseen aikaan. Jos ilmankin näitä kahta muuttujaa opetusalalla on oltu helisemässä, on mielestäni sanomatta selvää, että burnoutin riski opettajien keskuudessa on tulevana lukuvuonna ilmeinen. 

Me opettajat kun kuitenkin olemme työssämme pääsääntöisesti vähän liiankin tunnollisia. Jos työtä joutuu tekemään omat standardit alittavalla laadulla, on tilanne stressaava. Jos tämän taas haluaa välttää uudistumisen ja huolellisen suunnittelun kautta, tekee työtä helposti liikaa ja ilmaiseksi, mikä jälleen syö jaksamista töiden astuessa yhä enemmän vapaa-ajan reviirille. 

Koronan ja lomautusten jyllätessä on väistämätöntä, ettei opetuksen puolesta ylletä samaan kuin normaalisti. Osa oppilaista oppii ja voi huonommin, ja se on luonnollisesti opettajan vika, eikö? Toivottavasti kukaan ei yritä kompensoida näiden kahden tekijän aiheuttamia puutteita. Jos esimerkiksi valinnaisaineita ei järjestetä koronan vuoksi sekaryhmissä, vaan oman luokan kanssa samassa tilassa opiskellen jonkun satunnaisen opettajan valvonnassa, älä pyri samaan lopputulokseen kuin valinnaisryhmää itse opettaessasi. Jos olet lomautettuna, et tee töitä etkä anna oppilaille ennakkoon laadittuja tehtävälistoja. Emme ole velvollisia paikkaamaan koko maailmaa muuttavan viruksen ja kuntatalouden lovia. 

Opettaja-lehdessä oli pari kesää sitten omanlaiseksi klassikokseen miellettävä juttu, jossa seurattiin kahden luokanopettajan valmistautumista tulevaan lukuvuoteen. Siinä tuotiin esille, miten yhteisopettajuutta aloittava opettajapari oli ollut jo viikon töissä ennen oppilaiden tuloa luokkaa järjestellen ja sisustaen sekä tunteja suunnitellen. Päivät venyivät “iltaan, puoli seitsemään”. Jutussa myös seurattiin koulun aloitusta. Ensimmäisen päivät opetus päättyi klo 12, ja opettajaparin seuraavan päivän pohjatyö ja suunnittelu tuli valmiiksi klo 17. Juttu päättyi näin: “[opettaja] starttaa autonsa koulun parkkipaikalla ja ajaa ruokakauppaan ostamaan pakastepitsoja. Tänään ei kotona kokata.” 

Muistan lukeneeni jutun hämmentyneenä ja tuijottaneeni tuota loppukaneettia typertyneenä. On oman aloituksen aihe puida pidemmästi, miksi tällainen juttu julkaistiin edunvalvontajärjestön lehdessä, mutta tässä yhteydessä ei voi olla ihmettelemättä, millaista representaatiota opettajuudesta oikein haluttiinkaan luoda. Viesti tuntui olevan: kotona saavat pakastepitsat riittää, olet ensisijaisesti opettaja ja vasta sitten mitään muuta. 

Toivon, että jokaisen opettajan prioriteettilista näyttää toisenlaiselta, etenkin alkavana lukuvuonna. Vertaus lentokoneen hätälaskusta ja itsensä auttamisesta ennen muita on kulunut, mutta niin paikallaan. Kukaan – ei kotona, ei koulussa – ei hyödy lähimmäisestä ja opettajasta, joka on stressaantunut, ahdistunut ja loppuunpalanut. Toivon jokaisen opettajan muistavan, että tulevana lukuvuonna vallitsevat sellaiset olosuhteet, joille emme yksinkertaisesti voi mitään. 

Tehkäämme se, mikä riittää. 

Nyt on hyvä syy ja kaikki oikeus nauttia viimeisistä kesäkeskeytyksen ja vapaajakson päivistä, ja muistaa tehdä samoin myös jokaikisen lukuvuoden aikaisen vapaapäivän kohdalla. 

Lopuksi

Tiedän kokemuksesta, että töihinpaluu aiheuttaa itsessäni aina jonkinlaisen alkushokin, minkä jälkeen työn hektisyyteen ja kuormittavuuteen jotenkin turtuu ja tottuu. Silloin ei aina muista asettaa itseään etusijalle, mikä on paitsi todella typerää, myös väärin itseä ja läheisiä kohtaan. Olen kuitenkin ensisijaisesti harrastava ihminen, toissijaisesti läsnäoleva tyyppi perheelleni ja ystävilleni, ja ehkä vasta kolmantena-neljäntenä opettaja. Siksi olen miettinyt etukäteen, mitä haluan itseni muistavan tulevan, varmasti poikkeuksellisen työvuoden aikana, ja ehkä kehtaan laittaa sen tähän loppuun:

  • Minä en ratkaise opetusalan ongelmia saati koronaa vetämällä täydellisyyteen hiottuja oppitunteja. Tavallinen riittää, ja läsnäolo; yritän tarvittaessa laskea omaa rimaa. 

  • Minä en ole velvollinen paikkaamaan sosiaalihuollon puutteita. 

  • Vaikka sohvalle olisi kuinka helppo jäädä, jaksan tarttua itselle mieluisiin puuhiin. Ne oikeasti palauttavat paremmin kuin telkka (vaikka toimii sekin välillä). 

  • Haen apua matalalla kynnyksellä, jos hommat uhkaavat käydä liian raskaiksi ja uupumus näyttää merkkejä itsestään. Terveys on helpompi saada kuntoon ongelmien ollessa vasta aluillaan. 

  • En välttämättä itse tunnista omaa stressiäni. Yritän kuunnella siis kanssaihmisten ilmaisemaa huolta.

  • Muistan, että eri tavalla opettava ei ole huono opettaja vaan inhimillinen ihminen. Opetus on kestävyyslaji, ei pikamatka


Kuva: Unsplash / Esther Tuttle



Kirjoittaja on yläkoulun ja lukion aineenopettaja.

3,725 views