Aikuiset lapseni kysyivät tänään, miltä minusta oikeasti tuntuu.
Annoin sitten tulla:
Minä menen kouluun.
Iäkkäänä ja riskialttiina pysyn visusti pöytäni takana.
Olen jo suunnitellut hyödyllistä, kivaa, pedagogisesti ja sosiaalisesti motivoivaa ohjelmaa, johon ei liity sitä, että menen tavalliseen tapaani opettamaan ja ohjaamaan oppilaan viereen, selaamaan kirjoja tai vihkoja.
En oleskele hyvin mahdollisten pärskeiden välittömässä läheisyydessä.
Mutta samassa tilassa ja läsnä olen koko ajan, opetan, jututan, kannustan, palkitsen, katson silmiin.
Mikäli muulta, tilaneeseen liittyvältä puuhalta jää aikaa...
Käsiä pestään mennen tullen ja aina, kun sormet eksyvät nenään tai suuhun.
Käsipapereita puolitan valmiiksi jokaisen pulpetille kertakäyttöön yskittäviksi ja pärskittäviksi....
Itse sutsuan käsidesin kanssa vielä joka välissä - pyyhin myös oven kahvoja ja hanojen vipuja.
Oma käsidesi pitää olla, koska koulusta sitä ei ainakaan ennen etäopetusta saanut.
Teen sen, mihin pystyn.
Suuri osa päivästä meneekin käsien pesuun, pesujonossa jonottamiseen, turvallisiin siirtymisiin ym.. Ei lyhyt lähiopetus tule aikaa vievästä suunnittelusta huolimatta olemaan pedagogisesti juuri minkään arvoista. Ei missään nimessä koulua koulun tehtävän takia.
Ei, vaan koulua järjestelmän takia, laumasuojan, talouden, perheiden ongelmien, väsyneiden vanhempien... takia.
Minua ja luullakseni muitakin opettajia tässä käänteessä harmittaa eniten se, että meidän mielipiteellämme ei näytä olevan sen vertaa arvoa, että sitä edes kuunneltaisiin asiallisesti ja ivallisesti hymähtelemättä sekä syyttelemättä laiskuudesta, tilannetajun puutteesta - jopa pelkuruudesta.
Jos ratkaisukeskeisesti pohtii järjestelyjen ongelmia, "luulee heti olevansa parempi ja tärkeämpi ihmisenä kuin terveydenhuollon ja kaupan työntekijät, kun ei halua mennä töihin".
Vaikka juuri koulussa olevien lasten turvallisuuden takia yritetään tuoda julki, ettei ns. asiantuntijoiden lausunnoissa ratkaisuksi esitettyjä jakotiloja, turvavälejä, pitkiä, toistuvia käsienpesusessioita, lapsijoukkojen siirtymiä, ruokailuja, kohtaamattomuutta voida koulussa toteuttaa, saati taata.
Ei kuunnella, mutta opettajat kuitenkin ovat virkavastuussa niiden toteuttamisesta.
Sen sijaan sormiaan tv-ohjelmassa julkisesti imeskelevän lasten infektiolääkärin, Saxenin Hartsan, koulun ja sen toiminnan suhteen täysin asiantuntemattomia ja opettajia aliarvioivia heittoja koulusta ja tulevista järjestelyistä kuunnellaan ja arvostetaan.
Koska hän on lääkäri.
Halååååå – lääkäri!
Mitä hän tietää siitä, miten koulussa toimitaan - varsinkaan tässä tilanteessa?!
Suutari pysyköön lestissään!
Opettajien asiantuntijuutta ei tunnusteta, jokainen muu tietää paremmin, mitä ja miten pitää tehdä - ja miten se muka onnistuu.
Kuitenkin meidän, mitään mistään, edes omasta työstämme tajuamattomien opettaja-tampioiden pitää muiden asiantuntijoiden lausumien mukaan tulevassa lähiopetuksen kahdessa viikossa kartoittaa jokaisen oppilaan fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja oppimiseen liittyvä tila sekä kirjata se, raportoida siitä, ryhtyä tarvittaviin toimiin, saada muut ammattikunnat toimeen mukaan, kirjoittaa lausuntoja, päivitettyjä hojkseja, lasuja.... Ja samaan aikaan paikata opetuksellamme "oppilaita vahingoittaneen etäopetuksen aiheuttamat oppimisen vajeet".
Siis yötä myöten tehty työ etäopetuksen käynnistämiseksi, hyvien etätuntien pitämiseksi sekä jokaisen oppilaan tavoittamiseksi ja motivoimiseksi on kaiken lisäksi vielä vahingoittanut oppilaita!!!!
Kyllä opettajat ovatkin viheliäisiä laiskiaisia, kun senkin menivät joutessaan tekemään!
Sekä etäopetukseen että lähiopetukseen siirtymiseen liittyvien ylimääräisten töiden ja mittavien ylityötuntimäärien korvausta ei kukaan ole edes maininnut.
No, ei tietenkään – opettajathan vain siirtävät kirjat toiseen paikkaan.
Ja ylityöt... HAH – opettajien kohdalla.
Samaan aikaan Suomen upealla koululaitoksella ja sen joustavuudella, maailman korkeatasoisimmalla ja pitkäkestoisimmalla opettajien koulutuksella, yhden yön aikana toteutetulla digiloikalla ja kyberkeikalla kansainvälistä glooriaa keräävät ihan muut asiantuntijat kuin opettajat.
Toki näillä asioilla voi opettajia sopivassa välissä ylistämällä alistaa ja yrittää hölmöttää ponnistelemaan vielä enemmän.
Nämä seikat ottavat päähän sen lisäksi, että pelkureiksi väitetään juuri niitä, jotka joutuvat kohtaamaan pärskivät ja räkäklimpeistään henkilökohtaista sinitarraa omin pikku-kätösin keräävät asiakkaansa ilman suojavarusteita tai pleksejä pöytänsä edessä.