Perusopetuksen vta-kokeilusopimuksen kiperiä kohtia

Ehdotuksen vuosityöaikamalliksi on luonut Marjo Tavast, esitetty Facebookissa 21.2.2019

1. Opetuksen valmisteluun ja arviointiin tulee turvata aikaa, mitä nykyinen sopimus ei tee.

  • Tätä aikaa tulee kertyä tietyllä kertoimella jokaista oppituntia kohti - ei tiettynä prosenttina koko työajasta niin kuin kokeilusopimuksessa.

  • Kertoimella varatun ajan tulee olla nimenomaan suunnittelua ja arviointia varten, jotta opetuksen laatu säilyy ja opettajat voivat jaksaa työssään, eikä mitään yleistä sitomatonta aikaa, joka voidaan täyttää monenlaisilla muilla velvoitteilla.

  • Kertoimiin voi tulla eroja eri oppiaineiden välille opetusvelvollisuuseroja mukaillen. Kerrointen suuruuden pitäisi kuitenkin perustua todelliseen tietoon eri aineiden vaatimasta erilaisesta työmäärästä eikä vanhentuneisiin opetusvelvollisuuksiin.

  • Kerroin ei voi olla huonompi kuin opv-ajassa täyden työviikon oletuksella arvioitu aika olisi.

  • Kertoimella voitaisiin tehdä myös tarkempaa hienosäätöä, esim. ottaa huomioon ryhmäkoko, joka vaikuttaa suoraan arviointityön määrään tai saman opetuskokonaisuuden toistuminen useille rinnakkaisryhmille, jolloin suunnittelutyön tarve vähenee. Ryhmäkoon liittäminen osaksi kerrointa voisi hiukan suitsia haluja säästää ryhmäkokoja kasvattamalla ja vähentää opettajien kokemaa epätasa-arvoa.

  • Kertoimilla ei ole mahdollista eikä tarkoituksenmukaista ottaa huomioon yksilöllisiä tehokkuuseroja. Työnantaja maksaa tietyistä tunneista ja jotkut selviävät vähemmällä valmistelulla ja jotkut käyttävät aikaa enemmän ihan niin kuin opvmallissakin. Kerroin kuitenkin osoittaa suuntaa sille, millaista panostusta työnantaja pitää kohtuullisena opetuksen riittävän laadun turvaamiseksi, ja voi auttaa ylitunnollista opettajaa rajaamaan työtään. Lisäksi kerroin voisi olla tulevaisuudessa yksi opetuksen laatukriteereitä samoin kuin ryhmäkoko.

 

2. Vuosityöajassa ei tulisi ottaa lähtökohdaksi 2,5 ylituntia ja työnantajan oikeutta määrätä työtä 1700 tuntiin asti, koska

  • se ei tue opettajien jaksamista – ylitunteja voi saada halutessaan, mutta niistä ei pidä tehdä lähtökohtaa nykyisen työkuormittuneisuustiedon valossa.

  • siihen on piilotettuna palkanalennus (tai resurssien uusjako) ylituntien kautta: ylituntien hinta on 0,83 peruspalkan tunnista – jos 2,5 ylituntia olisi normi ja haluaisi tehdä vain nykyisen opv:n verran, saisi palkkaa luokanopettajan opv:lla (24) 24/ 24+2,5*0,83 = 0,92 eli 92% nykyisestä peruspalkasta. Tämä kuitenkin samalla tasaa ihan aavistuksen opv-eroja ja mahdollistaisi jonkin verran resurssien uusjakoa kustannusneutraalisti eli ei ihan välttämättä olisi pelkästään huono juttu. Luultavasti rakenne on syntynyt neuvottelumyönnytyksenä ja varmistamaan kustannusneutraaliutta, kun perupalkan ylittäviä maksettavia lisätuntejakin on väkisinkin tultava.

  • se syö tuntiopettajilta töitä, koska on edullisempaa maksaa ylitunneista yhdelle ihmiselle kuin perustunneista kokonaan toiselle ihmiselle.

 

3. Työnantajalla tulisi olla oikeus määrittää sidotuksi työajaksi vain tehtävät, jotka oikeasti vaativat tietyssä paikassa olemista (ei suunnittelu- ja arviointityötä, ei sähköistä viestintää tai muita kirjallisia töitä). Sitomaton aika ei siis voi olla jokin prosentti koko työajasta vaan vähintään tuntikertoimella kertynyt suunnitteluaika ja sen lisäksi kohtuullinen aika sähköistä viestintää, itsensä kehittämistä yms. varten. Näin tulee toimia, koska

  • kouluilla ei yleensä ole tarjota luovaan ja keskittymistä vaativaan työhön sopivaa terveellistä työympäristöä

  • luova opetuksen valmistelutyö vaatii vapautta

  • raskas työ vaatii vapautta oman työn säätelyyn tarpeen mukaan

 

4. Täytyisi saada (vaikka kokeilun kautta) aikaan valtakunnalliset raamit ajan resurssoimisesta tavanomaisimpiin työtehtäviin. Ei voi olla niin, että jossain maksetaan saman lomakkeen täyttämisestä tms. 15 min ja jossain 2 h - vielä vähemmän niin, että saman koulun sisällä voisi puhumalla vedättää. Tämä vaatinee kuitenkin aikaa joitakin vuosia.

5. Täytyisi olla selkeä toimintaprotokolla tilanteisiin, jossa johonkin tehtävään varattu aika ei työtehtävän luonteen vuoksi riitä (esim. paljon erityisen tuen oppilaita ja sen myötä oletettua enemmän moniammatillisia palavereita ja yhteydenpitoa kotiin tai niin huonosti toimiva tvt-ympäristö, että aikaa palaa kaikilta paljon oletettua enemmän). Työntekijä ei voi olla esimiehen mielivallan ja budjettirajojen tai oman velvollisuudentunteensa paineen alla epämääräisessä tilanteessa.

 

6. Todellista edunvalvontaa työehtosopimuksen neuvottelemisessa voisi olla ainakin

  • määrittää se, että ketään ei voi jättää kesäajalta ilman palkkaa

  • varata tietty tuntimäärä oikeutta koulutukseen ja itsensä kehittämiseen

  • määrittää rajat sille, mihin aikoihin ja kuinka paljon sidottua aikaa saa sijoittaa (illat, viikonloput) - unelma yhteissuunnittelun lisääntymisestä aineenopettajajärjestelmässä on iso lukujärjestystekninen ongelma, joka voi lisätä painetta iltakokouksiin

  • määrittää rajat ”saavutettavissa olemiselle” – työ vaatii myös vapautta palautumisen työpiikkien tasaamisen omalla suunnittelulla ja luovan työn luonteen vuoksi

7. Muutosvaihe edellyttäisi sekä mittavaa luottamusmiesten ja rehtoreiden kouluttamista että tehokasta ja selkeää tiedottamista ja tukirakenteita opettajille. Nykytilassa virhekäsitysten määrä on aivan kestämätön sekä työnantaja- että työntekijäpuolella.


 

Miksi vuotokohdista paikattu vta olisi kuitenkin parempi kuin opv?

  • ”Kaikki työ tulee palkanmaksun piiriin” ei ole tyhjä väite. Vta:ssa työnantaja ei voi lisätä erilaisia sekalaisia töitä rajattomasti vähentämättä jostain muualta tai maksamatta lisää niin kuin opv:ssa voi ja on tehty ”virkaan kuuluvana”. Vta voisi antaa rakenteen, jonka puitteissa päästään oikeasti keskustelemaan sopimusrikkomuksista.

  • Aineenopettajien tasa-arvo paranisi, kun tuntipalkka olisi sama, vaikka joillekin olisi resursoitu enemmän suunnittelu- ja arviointiaikaa => aineenopettajien yhteistyö voisi olla edes periaatteessa mahdollista.

  • Yli- tai aliresursoidut työt tulisivat oikeudenmukaisemmin korvattua (esim. demokorvaukset, arvioheitot kirjastonhoidon tai luokanvalvojuuden työllistävyydestä jne.) – joku varmaan häviäisi nykytilanteeseensa verrattuna, mutta oikeudenmukaisuus voisi lisääntyä.

  • Olisi selkeä tapa maksaa kehittämistyöstä tai muista poikkeuksellisista ja monimuotoisista työnkuvista todelliseen työmäärään perustuen.

  • Olisi tapa huomioida erityistilanteet: Uuden opsin vaatima työ edellyttää sitä, että jostain muualta on hetkellisesti vähennettävä (vaikka turhista kokouksista), aloitteleva opettaja voisi saada ensimmäisenä vuonna hiukan lisäresurssia suunnitteluun, ilman oppimateriaalia toteutettava opetus voisi saada ensimmäisellä kerralla lisäresurssia, poikkeuksellisen vaativan ryhmän luokanvalvojuuteen voisi saada lisäresurssia rahana tai huojennuksina työryhmistä jne.

 

Sidotun ajan ja ennen kaikkea työmäärän lisääntymisen pelko on niin syvässä, että harva malttaa laskea huolella, mitä on pakko tehdä nykytilanteessa tuntimääräisesti tietyn palkan eteen ja mikä kaikki siitä on pakko tai olisi mahdollista määrätä sidotusti tehtäväksi (opetus ja vesot, kikyt ja periaatteessa kaikki ys) ja mitä se tarkoittaisi hiotussa vtassa omalla kohdalla. Muutoksen suuruus on ainakin luokanopettajien osalta vahvasti liioiteltua (heillä kun on nykytilassakin n. 6 h päivää kohti em. aikaa) – aineenopettajien tilanne on epämääräisempi.

 

Kustannusneutraalius ja julkisen talouden tila ymmärrettävästi kyynistävät. Älyttömimmät vesot ja kikyt karsimalla kuitenkin vapautuisi hiukan resurssia. Jos matalan opv:n opettajille annettaisiin niiden tilalle osa nyt tasan menevistä korkean opv:n opettajien yhteisistä vastuista (+/-0 tilanne), voitaisiin vapauttaa korkean opv:n opettajille hiukan lisäresurssia suunnitteluun ja arviointiin eli laskea opetusvelvollisuutta.

 

Vta:n myötä esimerkiksi pedagogisille asiakirjoille tai lukion yo-valvonnoille tulisi hintalappu. Asiat, jotka on pakko toteuttaa, on pakko toteuttaa. Vta:ssa ne olisi myös pakko korvata joko huojennuksena jostain muusta työvelvoitteesta tai rahana. Koulutus tulisi kuntataloudessa selkeämmin ”pakollisiin menoihin” rahoitusta tarvitsevaksi sosiaalitoimen ja terveydenhuollon rinnalle (vaikka eivät nekään saa kaikkea mitä tarvitsisivat). Numerot kuitenkin viestisivät selkeämmin kuin epämääräinen puhe työn lisääntymisestä.

 

En uskalla väittää, että vta toimisi taatusti. Kokeilla sitä ehkä kuitenkin kannattaisi korjatulla sopimuksella. Jos ei ole riittävää molempien osapuolten hyväksymää dataa työajan seurannasta, ei ole oikein mitään välineitä minkään muunkaan tyyppisen sopimuksen neuvotteluun.