Tänään alkoivat syksyn ylioppilaskirjoitukset. Väkisinkin päällimmäinen tunne on tuska siitä, miten opettaja selviää tästä urakasta. Julkisuudessa puhutaan paljon siitä, miten kuormitus ja stressi ovat suuria opiskelijoille. Totta se on, mutta harvoin julkisuudessa noteerataan asiaa opettajan kannalta.
Olen useiden vuosien ajan ollut mukana tässä yo-koerumbassa ja huomannut, miten kokeiden sähköistäminen on lisännyt opettajan työmäärää mm. lisääntyneiden yo-valvontavuorojen ja laajempien tehtävätyyppien myötä - varsinkin reaaliaineissa. Työskentelen suuressa lukiossa, joten tarkastettavia kokeita riittää. Tein tässä laskelman, että seuraavan kahden ja puolen viikon aikana yo-kokeiden tarkistamiseen menee aikaa noin 50 tuntia ja yo-valvontoihin salissa noin 17 tuntia. Reiluun kahteen viikkoon tulee siis normaalin kouluarjen (oppitunnit, kurssikokeet yms.) lisäksi yhteensä 67 tuntia lisätyötä. Tämä tarkoittaa väistämättä 70-tuntisia työviikkoja, joiden osalta ei tunneta ilta- ja viikonloppulisiä. Urakkaa ei voi jakaa pidemmälle ajalle, koska yo-kokeet pitää olla ylioppilastutkintolautakunnassa esitarkistettuna kovin tiukoilla aikatauluilla. Vaikka kalenterin on etukäteen yrittänyt näiltä viikoilta siivota kuinka tyhjäksi, pitää kohta alkaa tinkiä jo yöunista. Mietin vain, onko tämä inhimillistä tai ylipäätänsä työaikalainsäädännön mukaista.
Reiluun kahteen viikkoon tulee siis normaalin kouluarjen lisäksi yhteensä 67 tuntia lisätyötä.
Tykkään työstäni ja tiettyyn rajaan asti jopa yo-koevastausten arvioinnista. En koe olevani luonteeltani krooninen valittaja. Kaino toiveeni olisi vain, että joku asioista päättävä sekä YTL ja varsinkin OAJ ottaisivat vihdoin asiaan kantaa. Nytkin koronan myötä tuli kaksi ylimääräistä koepäivää, mikä tarkoittaa jokaiselle opettajalle monta ylimääräistä tuntia valvontaa ilman erilliskorvausta. Kuka siis tekisi jotain lukio-opettajien eteen, jos edes OAJ ei kykene asialle mitään tekemään?
Toivon, että tätä julkaisua jaettaisiin mahdollisimman laajalle eteenpäin. Vain näin edes tietoisuus tästä hurjasta työtaakasta voi levitä niiden korviin, jotka asiaan voivat vaikuttaa.
ความคิดเห็น