• Matti Seise

Kimmo Koskelo: Professiot, horros ja oman työn omistajuus

Updated: Jul 29

Jotakin hyvää on tapahtumassa. Kiihtyvään tahtiin kasvava joukko opettajia alkaa herätä horroksestaan. Aletaan kiinnostua omaan työhön liittyvistä sopimusmääräyksistä, palkasta, työtä määrittävistä viranomaismääräyksistä ja ohjeista. Aletaan kiinnostua, kun huomataan, että tulossa on suunniteltu murros. Kiinnostuvissa on ihanaa havaita olevan paljon erityisesti nuoria opettajia, naisia sekä ”passiivisia rivijäseniä”. Jotain on varmasti saattanut olla ilmassa jo aiemmin. Nyt vta-kysymys katkaisi kamelin selän. 


I Palkka akateemisesta asiantuntijatyöstä on ollut melko kehno. Eroa aineryhmittäin ja koulutustasoittain on, mutta vertailtaessa kansainvälisesti, tai vastaavan tasoisen koulutuksen ihmisiin kotimaassa, havainto on sama. Palkka on kehnohko – kehno – erittäin kehno.


II Miksi kysymys vuosityöajasta (ammatilliset), tai vuosityöaikakokeilusta (perusopetus) sitten sysäsi ison heräämisen liikkeelle? Minun valistunut arvaukseni osuu kahteen tekijään. Ensimmäiseksi. Professiovapauden menettämisen uhka on ilmeinen. Huonon palkankin on meistä moni vielä sietänyt – palkkakierroksilla ei varsinaisia suuria voittoja ole tullut. Mutta nyt se, että suunniteltavan ja seurattavan vuosityöajan uhka, profession vapausasteiden kadottaminen täysin, on katkaissut kamelin selän. ”Minä siedän vielä kehnon palkan, kiireen ja paikoin kurjat työolotkin, kunhan saan tehdä työni niin hyvin kuin pystyn, vapaasti itse suunnitellen ja haluamaani aikaan ja haluamallani tavalla valmistellen.”


III Toiseksi. ”Tämän vuosityöaikakokeiluasian kanssa minulla on koko ajan ollut tunne, että minulle ei vastata, ollaan ylimielisiä ja annetaan väärää tietoa.” Jos laskurissa on mahdollista todeta itse tilanne ja silti diskurssissa puhutaan, että kenenkään palkka ei laske, tai kaikki työ näkyväksi. Olkoon esimerkkinä vaikkapa erityisluokanopettaja sopeutumattomien opettajana yläkoulussa. On vaikea nähdä, kuinka oman järjestön haluama malli olisi parannus nykytilanteeseen. Mutta sinulle kerrotaan, että se on parannus nykyiseen. Olet vain tyhmä, jos et ymmärrä omaa parastasi.


IV Kun edellä sanotulla tavalla vapautta työn järjestämiseen, suunnitteluun ja toteuttamiseen ollaan viemässä, ollaan professiovapaus-kysymysten ytimessä. Tilanne raivostuttaa. Koko muu maailma on menossa eri asiantuntija-ammateissa kohti professiovapautta, mikä ihmeen tarve omalla järjestöllä on ajaa yksisuuntaista tietä väärään suuntaan?


V Olemme saaneet lukea, kuinka eri työaikakokeiluja edistetään ja kokeiluja pyritään toteuttamaan. Kummallista kyllä, en ole havainnut minkäänlaista kehittämistä opetusvelvollisuus-työaikamallissa. En minkäänlaista. Eikö hyvää kokeilemista olisi juuri sen jollain lailla toimivan mallin kokeileminen ja kehittäminen?


VI En tiedä mikä on järjestön johtohenkilöiden kokemus opettajuudesta, mutta valitettavasti vta-hörhöily antaa kuvan ammattitaidottomuudesta. Enkä kaikkein eniten sieppaa kuitenkin se ylimielisyys, joka puskee läpi omassa erinomaisuudessaan. Me emme tee virheitä –asenne on huono lähtökohta asioiden kehittämiselle. Harmi, ettei tätä päättäväisyyttä ole ollut palkkaneuvotteluissa, joista olemme kerta toisensa jälkeen tulleet tappio niskassa pois. Nämäkin tappiot olen vielä jotenkin niellyt, mutta en sitä, että etujärjestö ihan omatoimisesti huonontaa jäsentensä palkkoja ja työehtoja.