• Pauli Valo

Ilmari Vauras: Vuosityöaikaraportti Educasta

Updated: Jul 29

Osallistuin perjantaina Educassa tapahtumaan Perusopetuksen vuosityöaikakokeilu – Mitä toinen kokeiluvuosi on meille opettanut. Esiintyjäksi oli ilmoitettu OAJ:n neuvottelupäällikkö Pekka Pankkonen, joka on koulutukseltaan liikunnanopettaja (opinnot Jyväskylän yliopistossa 1979-1990), ja joka on saamani tiedon mukaan laatinut vuosityöajan kokeilusopimuksen yhdessä Markku Perttusen kanssa, joka on OAJ:n johtava työmarkkina-asiamies ja taustaltaan käsittääkseni matematiikanopettaja.


Neuvottelupäällikkö Pekka Pankkonen oli kuitenkin estynyt osallistumaan tapahtumaan.

Tilalla esiintymässä oli vantaalainen pääluottamusmies ja OAJ:n varavaltuutettu Sami Markkanen. Hänet tunnetaan muun muassa siitä, että hän teki valtuuston syyskokouksessa seuraavanlaisen ponnen:

"Hyväksyessään tämän ponnen OAJ:n valtuusto edellyttää, että OAJ:n hallitus ryhtyy valmistelemaan kokeilusopimusta nykyisen, meneillään olevien perusopetuksen vuosityöaikakokeilujen ja vielä mahdollisesti 1.8.2020 käynnistyvien kokeilujen kokemuksia huomioiden." (Liite 11, sivu 8.)


Valtuusto hyväksyi ponnen yksimielisesti, vaikka pöytäkirjassa on virhe siltä osin, että yksimielisyyttä ei ole kirjattu. Vuosityöaikaan kriittisesti suhtautuvat valtuutetut ovat esittäneet huolen siitä, että ponnesta seuraisi vta 2.0. Itse ehdotan valtuutetuille, että jatkossa kannattaa tehdä vastaesitys, ellei ole asian kannalla.


Esiintymässä oli myös OAJ:n äskettäin rekrytoima työmarkkina-asiamies Tomi Törrönen, joka on täällä ryhmässäkin aikanaan keskustellut. Saimme 15 minuuttia seurata PowerPoint-esitystä, jossa käytiin läpi vuosityöaikamallin ominaisuuksia positiivisen kautta. Itselleni jäi mieleen, kun Törrönen sanoi opetusvelvollisuuden olevan 1800-luvulta, joten se on aikansa elänyt.


Koska OAJ:n varapuheenjohtaja Petri Juhani Kääriäinen oli luvannut, että kysymyksille varataan aikaa ohjelmalle varatusta 30 minuutista puolet tai ainakin kolmannes, nostin käteni ylös tarkalleen puolivälissä ja tiedustelin, milloin siirrytään yleisön kysymyksiin. Huoleni oli, että muuten ajan varaaminen kysymyksille olisi voinut esiintyjiltä unohtua.


Markkanen toi minulle mikrofonin, ja kiitän siitä! Tästä alkoi minun ja Törrösen dialogi, jossa nostin esille vuosityöaikamallin ongelmia, ja kyseinen työmarkkina-asiamies sitten pyrki osoittamaan, että mitään huolta ei ole. Törrösen argumentointi ei vakuuttanut aikanaan kun hän täällä ryhmässä kirjoitteli, eikä se ikävä kyllä ollut nyt yhtään vakuuttavampaa tällä kertaa.


Törrönen esitti, että yläkoulujen opettajat eivät ole halunneet kokeiluun siksi, että pieni porukka oli huudellut netissä, että sopimus on huono, vaikka oikeasti se on hyvä. Kerroin että olen lukenut sopimuksen ja muutkin opettajat osaavat lukea, ja se on kelvoton muun muassa seuraavista syistä:

– työnantajan direktio-oikeus määrätä 1700 tuntia työtä vuodessa eli noin 43 tuntia viikossa

– ei kattoa oppilaskontaktityölle, eli opetusta voi tulla lisää samalla palkalla vaikka kuinka

– sitomaton työ todellisen tarpeen mukaan on liian väljä kirjaus sopimustekstiksi, mikä johtaa helposti siihen, että sitomattoman minimi onkin maksimi

– tuntien kirjaaminen murentaa professiota ja on myös mahdotonta mielekkäällä tavalla, koska opettaja tekee useita työtehtäviä samaan aikaan, minkä lisäksi on runsaasti vaikeasti mitattavaa metatyötä


Törrönen vastasi suunnilleen niin, että opetusvelvollisuusjärjestelmä on vielä huonompi, mistä olen toki eri mieltä. Toinenkin henkilö yleisöstä esitti kriittisiä kommentteja ja lisäksi kysymyksen siitä, eikö voisi järjestää jäsenäänestystä asiasta. Törrönen sivuutti kysymyksen vastauksessaan.


Aika loppui. Mielestäni tilaisuudelle olisi pitänyt varata vähintään kokonainen tunti. Tällainen pyyntö olikin esitetty useaan otteeseen OAJ:lle. Kollegani Taina Nyman kommentoi jälkikäteen, että hänkin olisi halunnut osallistua keskusteluun, mutta tämä olisi vaatinut enemmän aikaa.

En tallentanut tilaisuutta, joten kuvaukseni on muistinvarainen ja sisältää vain osan tapahtuman sisällöstä. Jos olit paikalla ja haluat täydentää, korjata tai esittää omia huomioita, voit kirjoittaa kommentin tähän julkaisuun.


Haluan kiittää pääluottamusmies ja varavaltuutettu Sami Markkasta siitä, että hän avoimesti ilmoitti haluavansa vuosityöaikaa, koska on hyvä sanoa asiat suoraan, ja siitä, että hän antoi minulle mahdollisuuden tuoda julki ajatuksiani mikrofonia käyttäen. Arvostan.


Työmarkkina-asiamies Tomi Törröselle ehdotan, että jatkossa hän ei pyrkisi mitätöimään jäsenten faktoihin perustuvaa argumentointia ja huolta. Tämä olisi tärkeää luottamuksen palauttamiseksi liiton ja jäsenten välillä.


Tilaisuuden jälkeen jäin keskustelemaan muun muassa varapuheenjohtaja Petri Kääriäisen, hallituksen jäsenten Jukka Sarpilan ja Kari Nieminen kanssa. Kiitos hyvistä keskusteluista heille!


Lauantaina järjestettiin vastaava tilaisuus Ammatillisten vuosityöajasta. En ollut itse toisen ohjelman takia paikalla, mutta harmikseni kuulin tilaisuuden jälkeen, että OAJ:n johtava työmarkkina-asiantuntija Markku Perttunen oli käyttänyt koko 30 minuuttia omaan osuuteensa, eikä ollut sallinut kysymyksiä yleisöltä, vaikka niin oli varapuheenjohtajan kanssa ennalta sovittu.


Perttunen oli kysyttäessä sanonut, että käydään niitä keskusteluja sitten muilla foorumeilla. No, tässäpä meillä foorumi, vaikka harmillisesti Perttunen ei ole itse halunnut liittyä seuraamme.


Lopuksi kiitän OAJ:ta siitä, että jäseniä on alettu kuulla entistä monipuolisemmin ja viestintää kehitetään, vaikka parantamisen varaa on vielä näidenkin tapahtumien perusteella.


Koetan tehdä parhaani sen eteen, että 2020-luvun OAJ olisi parempi kuin aikaisemmin. Pyydän ryhmän jäseniä mukaan työhön. Yhdessä olemme vahvempia!

🙂

Ilmari Vauras

HOAY:n hallituksen edunvalvontavaliokunnan jäsen

33 views