Taas on käynyt keskustelu opettajan ilmaisesta tai lähes ilmaisesta työstä kuumana. Tikun nokassa ovat olleet etenkin leirikoulut.
Näiden keskustelujen yhteydessä on esitetty sellaisiakin argumentteja, että MINÄ teen tämän ihan mielelläni, koska tämä tuottaa MINULLE iloa ja lisäksi MINUN palkkani riittää ihan hyvin elämiseen, vaikka en saakaan ympärivuorokautisesta työstä ylimääräisiä korvauksia. Samalla on yritetty saada ne, joiden mielestä tästäkin osasta työstä kuuluisi kunnon korvaus, näyttäytymään ahneina ankeuttajina, jotka juoksevat rahan kiilto silmissä vailla muita arvoja elämässä.
Olen kuullut nämä argumentit aikaisemminkin. Eräässä työpaikassani pitkä aika sitten minun odotettiin tekevän päivittäin x-aika työtä palkattomasti siten, että olisin tuon ajan kuitenkin ollut sekä täysimääräisesti vastuussa että velvoitettu olemaan työnantajan määrittelemässä paikassa. Yritin saada tilanteeseen muutosta työnantajan edustajan kanssa käytyjen keskustelujen kautta. Puhuin tilanteesta myös erään samaa työtä tekevän kollegan kanssa. Yllätyksekseni kollega olikin sitä mieltä, että meillä on asiat hyvin ja työstä saa siinä määrin riittävän hyvää palkkaa, että ihan hyvin voi työntekijänäkin vähän joustaa.
Ei mennyt kovin kauan, kun opin tästä kollegastani, että hänen puolisonsa työskenteli erittäin hyväpalkkaisessa tehtävässä, jossa palkkataso oli nimenomaan asetettu erinäisistä syistä sille tasolle, että perheellä on mahdollisuus hyvään elintasoon, vaikka vain yksi perheestä käy palkkatyössä. Kollega asui tilavassa asunnossa arvoalueella ja ajoi hienolla autolla.
Itselläni oli tuolloin työuran alussa tilanne, jossa kitkutimme kahdella pienellä palkalla melko vaatimattomassa vuokra-asunnossa ilman autoa ja jouduimme silti miettimään aika tarkkaan päivittäisiä menojamme.
Kun kotona käy siivooja, on varaa harrastaa säännöllisesti ratsastusta ja ajaa aina alle kolme vuotta vanhalla autolla, on helppo kertoa muille, kuinka ei pitäisi aina juosta rahan kiilto silmissä, vaan olisi hyvä joskus antaa jotain yhteiskunnalle takaisin. Minut nämä kommentit saavat poikkeuksetta hyvin vihaiseksi. Palkalla pitää elää, vaikka olisi yksinhuoltajaäiti. Jos SINÄ et tarvitse korvausta leirikoulusta, vaan sinulla on parisuhdetilanteesi vuoksi mahdollista irrottautua muutamaksi päiväksi omasta perhe-elämästä ilman kalliita lapsenhoitojärjestelyjä ja jos SINULLA on mahdollisuus mukavaan elämään jo ihan peruspalkalla perityn omaisuuden, aikaisemmin loppuun maksetun asuntolainan, puolison hyvän palkan tai muutoin apua tarjoavien sukulaisten vuoksi, älä hyvä ihminen oleta, että tämä on todellisuutta kaikille muillekin. Kovin monelle ei nimittäin ole. Aika moni opettajakin miettii taas tänä talvena, miten saa kaikki laskut maksettua. Silloin on aika kohtuutonta kuulla, että on ahne, jos haluaa saada kaikista työnsä osista oikeaa palkkaa.
Pääsisimmekö joskus siihen tilanteeseen, että vaikka juuri itselle palkkakuopassa oleminen ei olisikaan kovin suuri katastrofi, meillä olisi yhteishenkeä sen verran, että muistaisimme sen todennäköisesti sitä olevan jollekin kollegalle. Jos taas kokee, että oman talouden tulot pääsisivät tätä kautta karkaamaan tarpeettoman korkealle tasolle, on olemassa monta erilaista hyväntekeväisyysjärjestöä, joiden kautta ylimääräistä hyvää voi ja kannattaa kanavoida enemmän tarvitseville.
Comments