Helsingin sanomien 21.5. otsikolla ”Näin peruskoulu korjataan” julkaistu artikkeli herätti vilkkaan keskustelun, jossa yhtenä viimeisimmistä käänteistä saimme 29.5. lukea nimettömänä pysyttelevän opettajan mielipidekirjoituksen otsikolla ”Peruskoulu ei ole rikki”.
Mielipidekirjoituksesta välittyy syvä tuohtumus aiheen käsittelytavasta mediassa ja toisten opettajien näkemyksistä. Kirjoituksensa lopussa sinä, nimetön opettaja peräänkuulutat rakentavaa eteenpäin luotaavaa dialogia ja toteat samaan hengenvetoon, ettet uskalla julkaista mielipidettäsi omalla nimelläsi, sillä pelkäät joutuvasi ankaran arvostelun kohteeksi sosiaalisessa mediassa.
Sanot, että ”on erittäin huolestuttavaa, että opettajat kokevat peruskoulun olevan niin rikki, mikä keskustelusta käy ilmi”. Jos toivot, että erilaiset mielipiteet sallitaan, kuten myös kirjoituksessasi toteat, miksi haluat leimata muiden opettajien omalla nimellään kertomat kokemukset, havainnot ja ratkaisuehdotuksetkin erittäin huolestuttaviksi? Ymmärrät varmaan, että se voi helposti loukata jutussa pääosin omalla nimellään ja omilla kasvoillaan esiintyneitä opettajia. HS:n juttua varten haastatelluista opettajista useat tarjosivat ratkaisuehdotuksia havaitsemiinsa ongelmiin ja jotkut kertoivat myös siitä, mikä koulussa on hyvin, vaikka jutun näkökulmaksi oli nimenomaan valittu se, mitä korjattavaa koulussa on.
Sanot, että ”peruskoulussa on tänä päivänä paljon sellaista hyvää, jota siinä ei aikaisemmin ole ollut. Tätä hyvää esiin nostamalla voisimme löytää ratkaisuja myös ongelmakohtien ratkomiseen yhdessä.” Mielipidekirjoitukset eivät voi olla kovin pitkiä, mutta jo yhdessä mielipidekirjoituksessa sinulle on annettu enemmän palstatilaa kuin yksittäiselle 21.5. julkaistua juttua varten haastatellulle opettajalle. Jos moni asia on hyvin, olisiko ainakin muutaman hyvän asian voinut nostaa jo mielipidekirjoituksessa esiin? Se olisi keskustelua. Se olisi ratkaisukeskeisyyttä.
Olet tuohtunut siitä, että juuri sinua, nimetön opettaja, ei ole kuultu, mutta kun lopulta kuitenkin sait äänesi kuulumaan samassa mediassa kuin nuo 92 haastateltua, ei kirjoituksestasi löydy mitään muuta kuin moite kollegoita kohtaan – ei yhtäkään konkreettista ehdotusta, eikä yhtäkään esimerkkiä peruskoulun onnistumisesta.
Tietenkin moni asia perusopetuksessa on myös hyvin ja siitäkin saa ja pitää kertoa. Se ei ole mielipide, jota pitäisi jotenkin peitellä, ja toisin kuin näytät uskovan, se ei ole edes vähemmistössä oleva mielipide. Meillä on edelleen huikean hieno peruskoulu, mutta ammattiylpeitä kun olemme, me opettajat haluamme sen olevan edelleen maailman paras. Sellainen, joka valmistaa elämään maailman onnellisimpia kansalaisia. Vähempi ei mitenkään riitä.
Vaikka niin haluat kirjoituksessasi jostain syystä väittää, ei ole olemassa ristiriitaa sen välillä, että peruskoulussa on paljon korjattavaa ja oppimistulosten laskuun selvästi näkyvissä olevia syitä, ja sen, että peruskoulussa tehdään edelleen monia asioita oikein ja joitakin jopa paremmin kuin ennen. Se, että S2-opetus on kehittynyt, ei sulje pois sitä, etteikö tuen järjestämisessä voisi olla ongelmia jne.
Ongelmien olemassaolosta on tarjolla kovaa dataa, eikä se korjaannu työntämällä päätä pensaaseen, vaan pitää kääriä hihat ja uskaltaa katsoa myös niitä kohtia, joissa on menty metsään. Samalla voimme tietenkin myös yhdessä iloita niistä asioista, joissa on onnistuttu.
Комментарии