top of page
  • Pauli Valo

Asioita, joista meidän tulee kyetä puhumaan, osa 2: vaatimustason puute

Juttelin erään kollegan kanssa hiljattain yhdestä opiskelijakohtaamisesta, joka hänellä oli jäänyt mieleen. Kyseessä oli nuori, kantaväestöön kuuluva opiskelija ilman erityisen tuen höysteitä.


Opiskelijalla oli aamulla tulossa tärkeä ammatillinen koe, jonka erityispiirteisiin kuuluu se, että kokeesta ei saa olla minuuttiakaan myöhässä eikä sen aikana tilasta saa poistua. Koe on siis ns. lusittava alusta loppuun.


Opiskelija oli nukkunut pommiin ja sen johdosta sitten yrittänyt saada opettajaa päästämään hänet myöhässä kokeeseen. Kun opettaja oli kieltäytynyt niin kuin kokeen säännöt vaativat, opiskelija oli ollut erittäin tuohtunut ja halunnut valittaa toiminnasta moneen eri suuntaan. Hänelle oli ilmeisesti ensimmäisen kerran sanottu ei ja osoitettu, että aina ei voida joustaa.


Tämä on yksittäistapaus, mutta mielestäni silti yleistettävissä. Meillä on koulumaailmassa helmasyntinä yliymmärtäminen, sormien läpi katselu ja esteiden silottelu pedaponnari heiluen. Miksi näin on?


Minusta on tärkeää, että me koulutoimijat olemme inhimillisiä ja katsomme asioita tilannekohtaisesti. Toisaalta meidän työmme ydintä on kasvatus- ja opetussisällön osalta myös rajojen asettaminen siltä osin kuin se koulussa on mahdollista.


Meille ammatilliselle puolelle tulee yhteishaun kautta nuoria, joilla ei ole minkäänlaisia opiskelutaitoja tai -valmiuksia. Joku ei ole koskaan pitänyt kynää kädessään, joku toinen ei ole ikinä tehnyt kotitehtäviä. Kolmannelle on täysin mahdotonta lukea paperista kirjaa. Neljäs ei suostu uskomaan, että opinnoissa etenemisen ehtona on oikeasti tehtävien tekeminen ajallaan ja oikein.


Nämä ihmiset aloittavat opintonsa hirveän pitkältä takamatkalta ja tämä on tietenkin yksilötasolla surullista. Yleisemmällä tasolla ihmettelen, että miten tilanne on voinut päätyä tällaiseksi. Me emme tietenkään voi kompensoida omalla toiminnallamme kaikkea kotien puutteellista kasvatustyötä, mutta onhan tällaisella opiskelijalla myös vähintäänkin yhdeksän vuoden koulu-ura jo takanaan. Siksi joudun esittämään kysymyksen, jota en haluaisi joutua kysymään: miten on mahdollista, että suomalaisesta peruskoulusta pääsee läpi, jos ei osaa lukea tai kirjoittaa eikä osaa pitää kynää kädessään?


En syytä yhtäkään yksittäistä toimijaa tästä asiasta, mutta olisiko toimintakulttuurissa jotain parannettavaa, jos mitään kriteereitä ei tarvitse noudattaa osana luokalta toiselle siirtymisessä?






122 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page